Hollantilainen Louis van Gaal muistetaan Suomessa kenties parhaiten Jari Litmasen koutsina Ajaxin 1990-luvun menestysvuosilta. Miehet juhlivat yhdessä Mestarien liigan voittoa keväällä 1995 ja hakipa Van Gaal ”Litin” vielä perässään Barcelonaankin.

Van Gaal juhli Hollannissa, Espanjassa ja Saksassa kaikkiaan seitsemää kansallista mestaruutta ja johdatti kotimaansa vuoden 2014 MM-kisoissa pronssille. Manchester Unitedissa menestys oli vähän laimeampaa, sillä kahdesta kaudessa Englannissa jäi käteen ”vain” FA Cupin voitto.

Keväällä 2016 päättynyt valmennuspesti Punaisissa paholaisissa jäi lopulta Van Gaalin uran viimeiseksi, sillä 67-vuotias valmentajavelho ilmoitti maanantaina lopettavansa työt jalkapallon parissa. Jo reilut kaksi vuotta sitten hän totesi jääneensä ”sapattivapaalle”, mutta nyt pillit ovat pussissa lopullisesti.

– Olen nyt eläkeläinen. Minulla ei ole mitään halua toimia teknisenä johtajana tai TV-asiantuntijana, Van Gaal totesi hollantilaiselle VTBL-ohjelmalle televisiossa Sky Sportsin mukaan.

– Vaimoni Truus lopetti työnteon minun vuokseni 22 vuotta sitten, ja seurasi minua ulkomaille. Lupasin hänelle lopettavani valmentamisen, kun täytän 55. Jatkoin kuitenkin 65-vuotiaaksi.

– Hänellä on oikeus elämään kanssani ilman jalkapalloa. Voin sanoa, että hän on todella onnellinen. Luulen, että minä olisin voinut työskennellä teknisenä johtajana.

Marcus Rashford

@MarcusRashford
Thank you for opening the door & trusting in me. Enjoy retirement boss 👌🏾

Yksi Van Gaalin aiemmista esimiehistä, Bayern-pomo Uli Hoeneß osoitti seuran tuplamestaruuteen vuonna 2010 luotsanneelle hollantilaiselle myös arvostuksensa.

– Louis van Gaal on yksi maailman parhaista valmentajista. Minun vinkkelistäni häntä on kiittäminen siitä, että FC Bayern muutti pelitapaansa perusteellisesti. Pallonhallinta ja paikkapelaaminen – hän aloitti sen, Hoeneß totesi Bayernin kotisivuilla.

Jupp Heynckes ja Pep Guardiola ovat sitten jatkaneet ja osittain parantaneet sitä. Hyödymme kuitenkin tänä päivänäkin Van Gaalin ideoista.