Viime viikon tiistaina pelattiin Santiago Bernabéulla yksi Mestarien liigan kauden ehdottomasti mieleenpainuvimmista otteluista. Ajax haki Madridista vakuuttavan ja hyvin ansaitun 4-1 -voiton ja pudotti jatkosta kilpailun kolmesti voittaneen Real Madridin (lue uutinen).

Ottelun suurimpana tähtenä hääri serbialainen Dusan Tadic kahdella upealla maalisyötöllään ja yhdellä näyttävällä maalillaan. Tadicin onnistumisesta kertoo vaikkapa se, että ranskalaislehti L’Équipe antoi hänelle ottelusta arvosanaksi täyden kympin.

L’Équipe on jakanut pelaaja-arvosanoja vuodesta 1946 lähtien, ja ennen Tadicia 10 on lohjennut vain kahdeksalle muulle pelaajalle. Kymppiin on aiemmin riittänyt esimerkiksi viisi maalia yhdessä ottelussa (Nicen Carlos Eduardo Ligue 1:ssä vuonna 2014, Lionel Messi Mestarien liigassa Leverkusenia vastaan vuonna 2012 ja Oleg Salenko MM-kisoissa Kamerunia vastaan vuonna 1994).

61 A-maaottelua pelannut Tadic on tehnyt hyvän ja pitkän pelaajauran. Hänellä oli allaan neljä vahvaa Eredivisie-kautta ja kaksi sarjan syöttötilaston voittoa, kun Southampton osti hänet Valioliigaan kesällä 2014. Neljä valioliigakautta olivat ”tasaisen hyviä”, mutta siitä huolimatta Saints oli valmis Tadicista luopumaan – jota kuinkin samaan hintaan, millä miehen neljä vuotta aiemmin ostikin. Toki myös Tadic oli halukas maisemanvaihtoon.

Ajaxissa Tadic on pannut todella tuulemaan. Kauden 40 ottelussa Tadicille on tilastoitu 26 maalia ja 15 maalisyöttöä, mutta Real Madrid -ottelun hän nostaa silti itse koko uransa parhaaksi. Bernabéulla Tadicista tuli tähti.

Tadicilla ainutlaatuinen työskentelyinto

Yksi Tadicin vanhoista pelikavereista on Huuhkajien kapteeni Tim Sparv. Sparv ja Tadic pelasivat yhdessä Groningenissa vuosina 2010-2012, ja luonnollisesti myös Sparv oli katsonut vanhan pelikaverinsa näytöstä Madridissa. Aamulla riittikin FC Midtjyllandin joukkueaamupalalla puhuttavaa.

– Kerroin kaikille: ”Olen pelannut tuon kaverin kanssa yhdessä! Tunnen hänet! Hän on ystäväni”, Sparv kertoi saksalaissivusto SPOX:ille.

SPOX pyysi suomalaista kuvailemaan Tadicia pelaajana ja ihmisenä tarkemmin, eikä kuvaus jätä ketään kylmäksi. Vaikka kansainvälinen läpimurto todelliseen supertähteyteen saikin odottaa aina maaliskuuhun 2019, teki serbialainen väkkärä Sparviin vaikutuksen jo vuosikymmenen alussa.

– Pelikaverin työinto tekee minuun vaikutuksen vain todella harvoin. Dusan oli kuitenkin tässä mielessä korkeammalla tasolla kuin yksikään toinen pelaaja, jonka olen urani aikana tavannut, Sparv ylistää.

– Groningenin pukukopin vieressä oli silloin pieni kuntosali. Muistan edelleen tarkasti, kuinka Dusan rehki siellä ennen ja jälkeen jokaikisten harjoitusten. Se ei ollut seuran määräys, vaan johtui hänen omasta motivaatiostaan.

Sparvin mukaan kesti muutaman pelin ajan, ennen kuin kasvattajaseurastaan FK Vojvodinasta Groningeniin siirtynyt Tadic pääsi sisään joukkueen kuvioihin, mutta sen jälkeen hän oli joukkueen vaarallisin pelaaja. 76 ottelussaan Tadic teki 14 maalia ja syötti 32 ennen siirtoaan Twenteen.

– Selkä maalia päin Dusan on yksi parhaista pelaajista. Aivan sama, onko hänen takanaan yksi vai kaksi vastustajaa. Hänelle voi aina syöttää pallon eikä hän menetä sitä ikinä, Sparv kuvailee.

”En halua nähdä jäätä enää edes drinkkilasissani”

Sparv ja Tadic tulivat hyvin toimeen myös kentän ulkopuolella.

– Kaupungissa oli makedonialainen ravintola, jossa Dusan vietti aina aikaa yhdessä (nykyisin Vitessessä pelaavan) Tim Matavzin kanssa. Olin silloin tällöin heidän kanssaan siellä, Sparv kertoo.

– Silloin tutustuin häneen paremmin ja huomasin, että hän on hyvin sosiaalinen, jalat maassa oleva, puhelias ja positiivinen ihminen.

Kun Tadic päätti lähteä Southamptonista, hän antoi siirtopäätökselleen varsin kiehtovan kuvauksen.

– Joskus sain vain Valioliigasta tarpeekseni. Hyökkääviä pelaajia ei suojella Valioliigassa. Minua oli poljettu jaloille tarpeeksi.

– Muistan hyvin, kuinka taas yhden pelin jälkeen pitelin jääpussia jalkani päällä ja ajattelin: ”Urani jälkeen en halua nähdä jäätä enää ikinä, en edes drinkkilasissani”, Tadic totesi taannoin ex-pelaaja Andy van der Meyden YouTube-kanavan haastattelussa.

Tim Sparv ei pidä Tadicin valioliigauraa epäonnistumisena, mutta joka tapauksessa vasta Ajaxissa hänestä on tulossa todellinen supertähti.

– En minäkään tiedä, miksei Tadic ole onnistunut ottamaan viimeistä askelta supertähdeksi. Hän on pelannut jokaisessa seurassaan tärkeässä roolissa ja ollut aina mukana monissa maaleissa, Sparv toteaa.

[readmore from=Tadic-Dusan]

Ajaxin Mestarien liiga -taipaleella kuitenkin useammassa kuin kukaan muu. Kuudella maalilla ja neljällä maalisyötöllä Tadic johtaa koko Mestarien liigan tehotilastoa. Hän on myös ensimmäinen Ajaxin pelaaja sitten Jari Litmasen, joka on pystynyt yhdellä Mestarien liiga -kaudella kuuteen tehtyyn maaliin.

Ajaxin nuorta tähtisikermää uhkaa kuitenkin hajoaminen. Frenkie de Jong lähtee ensi kesänä Barcelonaan ja Matthijs de Ligt lähes varmasti johonkin suurseuraan. Tadic ei kuitenkaan Amsterdamista lähde.

– Aion yrittää vakuuttaa muut pojat jäämään. Minä pelaan kuitenkin joka tapauksessa ensi kaudella täällä – sataprosenttisen varmasti, Tadic naulaa.