HJK:n kapteenina toimii alkavalla kaudella Sebastian Dahlström. 22-vuotiaan apureina vaikuttaa kolmikko Nikolai Alho, Akseli Pelvas ja Riku Riski. Tällä kertaa johtajiston kentällä valitsi Veikkausliigan sivuston mukaan Mika Lehkosuon johtama valmennusryhmä.

– Olen luonteeltani johtajatyyppi. Se on tullut minulta luonnollisesti, vaikka C-merkkiä ei olisi kädessä ollutkaan. Ohjaan ja jeesaan kentällä muita, olen aina ollut sellainen. Siinä mielessä minun ei tarvitse muuttaa tekemisiäni mitenkään, Dahlström sanoo.

Kapteenius on toki kunnia-asia.

– Se on iso juttu minulle. Olen pelannut junnusta asti Klubissa, joten on hienoa olla tässä roolissa. Minun täytyy olla kapteenin roolin arvoinen pelaamisessa ja kaikessa tekemisessä myös kentän ulkopuolella.

Viime kauden alla HJK uutisoi, että kapteeniston valitsivat perinteisesti pelaajat. Edelleen seurassa jatkava Rafinha oli tuolloin valinta ykköseksi tehtävään.