Ranskan maajoukkuepuolustaja Benjamin Pavard siirtyy kesän siirtoikkunan auetessa Stuttgartista Bayern Müncheniin, koska hän on omien sanojensa mukaan yksi Bundesliigan parhaista pelaajista.

Pavard on täynnä itseluottamusta, kun hän valmistautuu toteuttamaan pitkään odotetun siirtonsa Allianz Arenalle. 23-vuotias vahvisti, ettei Bayern hankkinut häntä vain koska hän teki upean maalin Argentiinaa vastaan viime kesän MM-kisoissa.

Stuttgart on kärsinyt hankalasta kaudesta, kun joukkue lähestyy putoamista Bundesliigasta. 35 miljoonaa euroa maksanut Pavard uskoo vahvasti menestyvänsä Bayernin riveissä.

– En siirtynyt Bayerniin vaan sen yhden laukauksen takia, Pavard kertoi ranskalaisohjelma Canal Football Clubin haastattelussa.

– He hankkivat minut koska olen yksi Bundesliigan parhaista puolustajista. Puolustuspäähän olen vahva, mutta myös hyvin tekninen.

– Olen täynnä itseluottamusta ja nälkäinen pokaaleja varten. Voitettuani MM-kisat, olen erittäin motivoitunut voittamaan enemmän. Minulle Bayern oli ainut vaihtoehto. En nähnyt itseäni missään muussa seurassa.

– Et vain voi sanoa ei Bayernille – se on Saksan paras seura ja he voittavat aina paljon titteleitä.