Lähes viisikymmentä ottelua urallaan Veikkausliigaa pelannut Juuso Majava on seurannut alkanutta kautta tiiviisti ja varsinkin entisen seuransa RoPS:n otteita.

Rovaniemeläiset aloittivat kautensa vieraissa tasapelillä KuPS:aa vastaan, mutta kokivat sen jälkeen tappion kotonaan Hongalle. Joukkue haastaa lauantaina Seinäjoella KPV:n ja Majava odottaa mielenkiintoista ottelua.

– Olin paikan päällä Kuopiossa katsomassa peliä. Mielestäni tasapeli oli hyvä tulos nuorelta joukkueelta. Toisessa ottelussa pistekin olisi tyydyttänyt, mutta taistelu ei ihan riittänyt. Kaksi peliä kuitenkin vasta pelattu ja pitkä kausi edessä, kertoo SuomiFutis-sivustolle Rovaniemellä jalkapallokasvatuksensa saanut Majava.

RoPS on kokenut suuria muutoksia viime kaudesta ja varsinkin kokeneiden pelaajien loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta viime aikoina. Majava uskoo nuorten pelaajien kantavan vastuun hyvin mahdollisuuden saatuaan.

– Joukkue on muuttunut kovasti viime vuodesta, joten kausi on alkanut ihan hyvin siihen nähden. On hienoa nähdä, että omiakin kasvatteja uskalletaan laittaa kentälle. Varsinkin nuorten kärkimiesten otteet kiinnostavat. Toivottavasti he käyttävät paikkansa ja lyövät läpi Veikkausliigassa jo tulevalla kaudella.

KPV hävisi kauden avauksessaan Ilvekselle vaisun pelaamisen jälkeen. Majava odottaa toisesta ottelusta parempaa esitystä evakossa Seinäjoella pelaavalta kotijoukkueelta. Hän nimeää yhden pelaajan, jolla on erityisen kovat näytönhalut kamppailussa.

[readmore from=Rops]

– Vähän jäi ujoksi KPV:n esitys ensimmäisessä ottelussa. Suomen cupissa joukkue kuitenkin pelasi hyvin ja tiputti RoPS:n. Uskon, että Simo Roihalla on valtavat halut näyttää entiselle seuralleen, hän kertoo.

– Pelasin hänen kanssaan RoPS:ssa vuosina 2014-2016 ja tiedän, kuinka loistava hän on viimeistelemään. Hienoa, miten hän on noussut kovalla työllä ja tahdolla hyväksi pelaajaksi. Uskon hänen onnistuvan KPV:n paidassa, juuri 30 vuotta täyttänyt Majava päättää.

KPV ja RoPS kohtaavat lauantaina Seinäjoella klo 15.00.