Juventus lähti tähän kauteen suurin tavoittein. Vanha Rouva himoitsi palavasti ensimmäistä Mestarien liigan voittoaan sitten vuoden 1996, ja päämäärään yltämiseksi ryhmään värvättiin viisi kertaa voittopokaalia nostellut Cristiano Ronaldo.

Unelma UCL-voitosta kuitenkin kuoli tiistaina, kun Ajax haki Torinosta 2-1 -yllätysvoiton ja nappasi jatkopaikan Juven nenän edestä. Pettymys oli karvas, mutta Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri otti sen silti tyynesti. Allegri ei aio erota, ja vastoin mediassa liikkuneita huhuja jatkaa Juventuksen päävalmentajana ensi kaudellakin.

– Puhuin jo seuran puheenjohtajan kanssa. Jään Juveen ensi kaudeksikin, ja olemme jo aloittaneet ensi kauden suunnittelun, Allegri totesi pelin jälkeen Sky Sportsin mukaan.

Juventus voittaa kahdeksannen perättäisen Serie A -mestaruutensa, jos se viimeisestä kuudesta ottelustaan edes kaksi pistettä. Mestarien liigasta putoaminen jo puolivälierissä jättää kauteen silti sivumaun. Allegri lähestyi putoamista kuitenkin onnistujien kautta, ja antoi vastustajalle täyden tunnustuksen.

– Ronaldo antoi meille kauden aikana paljon, etenkin Mestarien liigassa, Allegri kehaisi.

– Ajax on mahtava joukkue. Heillä on useita hyviä pelaajia ja he pelaavat hyvää jalkapalloa. Eivät he ole altavastaajia. Miten he voisivatkaan olla tehtyään edellisellä kierroksella viisi maalia Real Madridia vastaan?

– En sanoisi, että tämä on pahin putoamisemme. Juventuksella on aina sama tavoite: voittaa kaikki. Joskus sitä yltää finaaliin, ja joskus ei, Allegri tiivisti.