Real Madrid on valmis lainaamaan laitahyökkääjä Gareth Balen toiseen seuraan, jos pysyvä siirto ei toteudu, kertoo Marca.

Lehden mukaan Madrid ei ole saanut Balesta, 29, viime kauden jälkeen yhtään tarjousta, vaikka siirtohuhut ovat käyneet kuumana.

Real ei saisi lainasopimuksesta yhtä isoa siirtokorvausta, mutta jo pelkästään Balen palkanmaksun siirtyminen toiselle seuralle helpottaisi madridilaisten joukkueen uudistamista.

Marca kertoo, että Real Madrid tavoittelee Balelle samanlaista diiliä kuin James Rodríguezille, joka siirtyi kesällä 2017 Bayern Müncheniin kahden vuoden lainasopimuksella, jossa on osto-optio mukana.

Balen agentti Jonathan Barnett on kuitenkin kauden aikana sanonut jo pariin otteeseen, että walesilaistähti haluaa jäädä Madridiin.

Bale siirtyi Real Madridiin vuonna 2013 Tottenhamista. Hän on pelannut Madridissa 229 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 102 osumaa ja antanut 64 maalisyöttöä. Bale on voittanut seurassa mm. neljästi Mestarien liigan ja kertaalleen Espanjan La Ligan.