Suomalainen jalkapalloilu sai historiikkiinsa myöhään sunnuntai-iltana komean lisäluvun, kun Teemu Pukki valittiin Englannin Mestaruussarjan kauden parhaaksi pelaajaksi. Pukki on tehnyt sarjaa johtavalle Norwichille sarjassa jo 26 maalia ja antanut kymmenen maalisyöttöä. Suomalainen johtaa sarjan maalitilastoa ja on syöttötilastossakin jaetulla viidennellä sijalla, kahden maalisyötön päässä kärjestä.

EFL Awards -gaalaa on järjestetty vuodesta 2006 lähtien, joten Pukista tuli palkinnon neljästoista voittaja. Aiemmista voittajista monet ovat jatkaneet uraansa Valioliigaan hyvällä menestyksellä.

Kenties kaikkein tunnetuin aiemmista voittajista on palkinnon ensimmäinen saaja, toppari Phil Jagielka. Jagielka nousi Sheffield Unitedin kanssa Valioliigaan, mutta siirtyi kesällä 2007 Evertoniin, jossa pelaa edelleen. Nyt meneillään on kolmastoista pääsarjakausi, ja sunnuntaina 36-vuotias Jagielka teki ottelun ainoan maalin Evertonin 1-0 -voitossa Arsenalista.

Jason Koumasille loistokausi West Bromwichissa poiki siirron Valioliigan Wiganiin. Kaikkiaan valioliigaotteluita kertyi miehelle 96. Toinen WBA:ssa palkinnon voittanut Kevin Phillips pelasi Valioliigassa 263 ottelua, mutta näistä suurimman osan jo ennen palkintonsa saamista.

Sylvan Ebanks-Blake oli palkinnon saadessaan 23-vuotias ja nousi Wolverhamptonin joukkueen kanssa Valioliigaan. Ebanks-Blake teki itse 24 maalia. Seuraavat kolme kautta Valioliigassa (edelleen Wolvesin paidassa) toivat 76 ottelussa kymmenen maalia, ja sen jälkeen Ebanks-Blake palasi takaisin Mestaruussarjaan.

Keskikenttäpelaaja Kevin Nolan pelasi Valioliigassa kaikkiaan 401 ottelua, mutta niistä leijonanosan jo ennen valintaansa. Hänkin toki palasi Valioliigaan Newcastlen kanssa myös valintansa jälkeen.

Marokkolainen Adel Taarabt oli palkinnon ensimmäinen ei-englantilainen voittaja. Taarabt nousi myös joukkueineen Valioliigaan, jossa pelejä kertyi neljän kauden aikana 86.

Rickie Lambert on palkinnonsaajista epäilemättä se, joka käy parhaiten verrokiksi Pukkiin. Lambert oli palkinnon voittaessaan 30-vuotias, ja teki palkintokaudellaan Southamptonille 27 maalia. Valioliigassa Lambert paukutteli seuraavilla kahdella kaudella 15 ja 13 maalia, ja nousi kypsällä iällä jopa Englannin maajoukkueeseen. Sitten maalitahti hidastui osin terveyshuolienkin takia.

Tsekkiläinen Matej Vydra on seilannut voittonsa jälkeen Mestaruussarjan ja Valioliigan välillä. Tällä hetkellä Burnleyssa pelaava Vydra on tehnyt 35 valioliigapelissään neljä maalia.

Danny Ings nousi joukkueineen Valioliigaan ja teki palkintokauttaan seuranneella kaudella Burnleylle Valioliigassa 11 maalia 35 ottelussa. Tällä kaudella 26-vuotias Ings on tehnyt Southamptonille Valioliigassa seitsemän maalia.

25-vuotias Patrick Bamford sai myös tilaisuutensa Valioliigassa, mutta tuloksen teko osoittautui sarjatasoa ylempänä hankalaksi. Kolmen kauden aikana kertyneissä 27 ottelussa syntyi vain yksi maali, ja nyt Bamford hyökkää taas Mestaruussarjassa Leedsin joukkueessa.

Myös viimeisten kolmen kauden voittajat Andre Gray, Anthony Knockaert ja Ryan Sessegnon vakiinnuttivat välittömästi paikkansa myös Valioliigassa, johtavassa roolissa samassa joukkueessa, jossa pääsarjaan nousivatkin.

Summa summarum, kaikki Mestaruussarjan vuoden pelaajaksi valitut pelaajat jatkoivat joko välittömästi tai pian valintansa jälkeen uraansa Valioliigassa, ja moni heistä on tehnyt Valioliigassa myös pitkän ja kunnioitettavan uran. Vain Teemu Pukki on yhä ilman valioliigaotteluita, mutta näillä näkymin ei kauaa.

[readmore from=Pukki-Teemu]

Norwich johtaa Mestaruussarjaa kuusi kierrosta ennen sarjan päätöstä huomattavasti sarjakolmosta Leedsiä paremmalla maalierolla. Leedsin pitäisi siis kerätä kuudelta viimeiseltä kierrokselta vähintään yhdeksän pistettä enemmän kuin Norwichin, jotta Norwich putoaisi suoran nousijan paikalta – helpommin sanottu kuin tehty. Samalla myös Leedsiä pisteen edellä olevan Sheffield Unitedin pitäisi kiriä Norwichin edelle.

Norwich on kaiken lisäksi ollut sarjan ylivoimaisesti hyvävireisin joukkue. Se on voittanut viimeiset kahdeksan otteluaan, ja niin erikoista kuin se onkin, on Norwich avannut kaikki nuo ottelut tismalleen samalla aloituskokoonpanolla. Voittavaa joukkuetta ei vaihdeta, ja jos Norwich ja Pukki yhdessä Valioliigaan nousevat, eiköhän suomalaisen paikka ole aika vakaa Kanarialinnuissa myös ensi kauden alussa.

Kaikki Mestaruussarjan vuoden pelaajaksi valitut:

2006: Phil Jagielka (Sheffield United)
2007: Jason Koumas (West Bromwich)
2008: Kevin Phillips (West Bromwich)
2009: Sylvan Ebanks-Blake (Wolverhampton)
2010: Kevin Nolan (Newcastle)
2011: Adel Taarabt (QPR)
2012: Rickie Lambert (Southampton)
2013: Matej Vydra (Watford)
2014: Danny Ings (Burnley)
2015: Patrick Bamford (Middlesbrough)
2016: Andre Gray (Burnley)
2017: Anthony Knockaert (Brighton)
2018: Ryan Sessegnon (Fulham)
2019: Teemu Pukki (Norwich)