Huuhkajien Glen Kamara on vallannut paikkansa Skotlannin suurseuran Rangersin keskikentältä siirryttyään seuraan tammikuussa Dundee FC:stä.

Kamara, 23, on pelannut uudessa seurassaan 13 ottelua ja kerännyt kehuja sekä manageri Steven Gerrardilta että Rangersin kannattajilta.

[readmore from=Kamara-Glen]

Hänen synkkin hetkensä Rangerissa sattui viime kuussa, kun Rangers hävisi Skotlannin cupissa Aberdeenille 0-2. Kamaran harhasyöttö johti Aberdeenin avausmaaliin.

Viime sunnuntaina Kamara ja Rangers saivat revanssinsa Aberdeenista Skotlannin Valioliigassa voittamalla samoin lukemin. Ennen ottelua Kamara muisteli mokaansa ja pohti, mitä huipulla pärjääminen vaatii.

– Odotukset ovat isossa seurassa korkealla, ja niihin on yllettävä joka viikko, kommentoi Kamara Scottish Sunin mukaan.

– Jokainen ottelu on vaikea. Kaikki on tehtävä viimeisen päälle kentällä ja sen ulkopuolella. Suuria virheitä ei oikeastaan voi tehdä. On oltava parhaimmillaan koko ajan.

– Ei ole aikaa jäädä murehtimaan niitä (virheitä), on vain jatkettava, koska seuraava peli on aina jo nurkan takana.

Kamaran oli alunperin tarkoitus siirtyä Rangersiin vasta tulevana kesänä. Rangers ilmoitti tammikuussa tehneensä hänen kanssaan esisopimuksen, mutta Glasgow’n suurseura maksoikin hänestä vielä saman kuun aikana nimellisen 50 000 punnan korvauksen ja hankki hänet heti riveihinsä.

Suomen maajoukkuepelaaja kuului Dundee FC:ssä joukkueen vakiopelaajiin. Kamaralta kysyttiin, yllättyikö hän, kun Dundee FC päätti myydä hänet kesken kauden.

– Kyllä ja en. He ajattelivat luultavasti, että heidän kannattaa päästää minut, jos he saavat minusta hieman rahaa.

– Olin (esisopimuksen julkistamisen aikaan) yhä Dundeen pelaaja, joten ajatukseni eivät olleet vielä täällä (Rangersissa).

Skotlannin Valioliigan voitto menee todennäköisesti Rangersin ikiviholliselle Celticille, joka voi varmistaa mestaruuden tänään lauantaina, jos se ottaa pisteenkin ottelustaan Aberdeenia vastaan. Toisena majaileva Rangers on Celticiä yhdeksän pistettä perässä, kun kolme kierrosta on pelaamatta.

Kamaran mukaan Rangers ei voi tavoitella ensi kaudella mitään muuta kuin mestaruutta.

– Olen optimistinen siitä, mitä tämä joukkue voi saavuttaa ensi kaudella.

– Onko meidän tähdättävä mestaruuteen? Kyllä, sataprosenttisesti. Toinen sija ei saa edes käydä mielessäni.