Barcelonan ja Liverpoolin välisestä Mestarien liigan kaksintaistelusta odotettiin myös Lionel Messin ja Virgil van Dijkin välistä mittelöä. Messi johtaa Mestarien liigan maalipörssiä, on matkalla uransa kuudenteen Euroopan Kultaiseen kenkään ja on ollut Mestarien liiga -kauden tehokkain harhauttelija. Vastikään Valioliigan parhaaksi pelaajaksi valittua Van Dijkia ei puolestaan oltu harhautettu onnistuneesti vielä koko kauden aikana sen paremmin Valioliigassa kuin Mestarien liigassakaan.

Messi teki Liverpoolin verkkoon kaksi maalia johdattaen Barcelonan 3-0 -voittoon, ja vei siten ensimmäisen erän suvereeniin tapaan nimiinsä. Van Dijk myönsi pelin jälkeen pettymyksensä ja sanoi olevansa vain iloinen siitä, ettei Messiä vastaan tarvitse pelata useammin.

– Kun pelaa Messiä vastaan ja hän on parhaimmillaan, ei mitään ole tehtävissä. Onneksi en pelaa Espanjassa eikä minun tarvitse pelata häntä vastaan jokaisella kaudella, Van Dijk totesi Sportin mukaan.

– Messi teki kaksi maalia ja minä olen todella pettynyt. Hän voitti taistelun, mutta ei sotaa.