Ykkönen
Haka – EIF
Tiistai 04.06 klo 18:30

Tiistaina Ykkösen seitsemäs kierros saatetaan päätökseen, kun sarjassa kärkipaikkaa pitävä Haka isännöi EIF:iä Valkeakosken Tehtaan kentällä. Ykkönen on ennusteisiin peilattuna kulkenut melko hyvin nuottien mukaan – sekä kärkeä, että peräpäätä miehittävät ne joukkueet, joita sinne ennen kautta ennustettiinkin. Kärjessä Haka ja TPS ottavat pientä kaulaa muihin.

Hakan alkukausi on ollut jopa yllättävän hyvä. Sen ainoa pistemenetys tähän mennessä tuli vierasottelusta nousijasuosikki AC Oulua vastaan. Viime viikolla Teemu Tainion suojatit hakivat pisteet TPS:ltä hyvän esityksen jälkeen. Etenkin ensimmäisellä jaksolla Haka loi paikkoja ja teki kotijoukkueen olon vaikeaksi. Seuraavilla kierroksilla Haka tulee kohtaamaan sarjan alempaan puolikkaaseen sijoittuneita joukkueita. Näissä otteluissa focus ja keskittyminen on säilytettävä yhtä hyvin kuin kärkikamppailuissa.

Tammisaarelainen EIF ei ole aivan viime vuoden veroinen nippu. Jostain syystä EIF on perinteisesti ollut valkeakoskilaisille vaikea vastus ja tämä fakta on tiedostettu myös Hakan piirissä. Viime kierroksella EIF löi tasaisessa ottelussa AC Kajaanin ja porskuttaa sarjassa seitsemäntenä. Tasoeroa isäntiin on, mutta pääkysymys on pystyvätkö vieraat selviytymään koskilaisten rumputulesta.

Vetosuositus

Haka on ollut tehokas, eikä EIF:in puolustus ole aivan Ykkösen kärkitasoa. Tässä ottelussa saatetaan nähdä maaleja useampikin ja runsasmaalisuus kiinnostaakin mukavasti. Vetosuositus on Ottelussa yli 3,5 maalia kertoimella 2,55.

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Haka – EIF ja kohteeseen veto ”Ottelussa yli 3,5 maalia”. Jos ottelussa tehdään vähintään neljä maalia, saat 255 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelussa tehdään enintään kolme maalia maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]