Veikkausliigan maalipörssiä johtava Inter-hyökkääjä Filip Valencic voitti kauden kaksi ensimmäistä kuukauden pelaaja -palkintoa, mutta nyt ilmassa on vahvoja merkkejä siitä, että kesäkuun pelaajan valinta osuu toiseen mieheen. Etenkin KuPS:n Lucas Rangel on nimittäin äitynyt aivan hurjaan pelivireeseen.

Lauantaina Rangel teki todella näyttävällä ja ennakkoluulottomalla yksilösuorituksella 1-1 -tasoituksen HJK:n verkkoon, ja piti maalinsa myötä KuPS:n puolustavien mestarien edellä sarjataulukossa. 24-vuotias brassikärki ei pelannut KuPS:n kesäkuun ensimmäisessä ottelussa SJK:ta vastaan, mutta teki lopuissa kolmessa ottelussa yhteensä viisi maalia. Rangelin kokonaismaalisaldo on nyt kahdeksan maalia, ja sillä hän on noussut vain maalin päähän Valencicista.

Vakavan haasteen kuukauden pelaaja -valinnasta Rangelille heittää Ilveksen Lauri Ala-Myllymäki, joka teki kesäkuun kahdessa ottelussaan neljä maalia. Rangelin nykyvire ei silti ole jäänyt keltään huomaamatta.

– Lucas on kovassa vireessä. Hän pystyy ratkomaan pelejä ja teki tänään maalin hienolla yksilösuorituksellaan, KuPS:n valmentaja Jani Honkavaara kehaisi brasilialaista.

Kuopion Palloseura

@KuPS1923
👑 Lucas Rangel on kesäkuun kuningas!

🔥 Brassihyökkääjä viimeisteli komealla yksilösuorituksella HJK:n verkkoon jo kesäkuun viidennen täysosumansa. #KuPS #veikkausliiga

Myös sosiaalisessa mediassa Rangelin huima vire saa ylistystä.

Arto Kuuluvainen

@kuuluvainen
Lucas Rangel. Fantastinen mies. Ei mulla muuta. Tai oikeastaan on: BANZAI! #KuPS #Veikkausliiga

Toffeemies

@Toffeemies
Rangel on kyllä kovassa vedossa. Nyt itseluottamusta pursuava murtautuminen kahden Klubi-pelaajan estelyistä välittämättä boksiin ja pallo takakulmaan. Kelpaa! #Banzai #hjkkups