Tänään julkistettiin Valioliigakauden otteluohjelma, ja se sai varmasti Suomessa suurempaa huomiota kuin pieneen hetkeen. Aiemmasta jutustamme näet, missä ja milloin Teemu Pukin Norwichin on määrä pelata.

Seura julkisti myös tietoa pääsylippukäytännöistään tulevalle kaudelle. Matsipilettien hinnalle on asetettu katto, mikä varmasti miellyttää osaltaan reissua Carrow Roadille suunnittelevia.

– Kukaan ei joudu maksamaan normaalista kotiottelulipusta enempää kuin 30 puntaa (tällä hetkellä noin 33,5 euroa). Tämä tekee meistä seurana erityisiä, ja olemme siitä hyvin ylpeitä. Mielestämme näin kuuluu toimia, sanoo Ben Kensell Norwich-johdosta.

– Uskomme seurana ilmiömäiseen kannatukseemme, emmekä näe, että ketään pitäisi hinnoitella ulos otteluista. Päätimme, että 30 puntaa on reilu hinta niin vieras- kuin kotikannattajille.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Norwich ottaa ensi kertaa käyttöön englantilaisilta stadioneilta tutun, pakollisen jäsenmaksun, jonka turvin lippuja voi ostaa. Jäsenyyden hinta on vaihtoehtoisesti joko 35 tai 50 puntaa (noin 56 euroa).

– Tällaista systeemiä meillä ei ole koskaan aiemmin ollut. Olemme tarkkailleet muiden valioliigaseurojen tapoja toimia, keskustelleet kannattajiemme kanssa, ja päätyneet tähän ratkaisuun. Ymmärrän, että systeemi aiheuttaa alkuun hämmennystä, mutta mielestämme se on reilu tapa suhtautua kysynnän ja tarjonnan lakeihin pääsylippujen osalta.

Lähteet: The Telegraph, Norwich