Uutisoimme tiistaina TEAMtalkin tietojen pohjalta, että täpärästi paikkansa Valioliigassa säilyttänyt Brighton on kiinnostunut Huuhkajien ja Rangersin keskikenttäpelaajasta Glen Kamarasta.

Brighton manageriksi siirtyi hiljattain Graham Potter, joka yritti huhujen mukaan hankkia Kamaraa, 23, jo tammikuussa entiseen seuraansa Swanseaan Englannin Mestaruussarjaan.

Suomen maajoukkuepelaaja siirtyi Rangersiin juuri tammikuussa Dundee FC:stä. Siirron oli määrä tapahtua ilmaiseksi vasta tänä kesänä, kun hänen sopimuksensa olisi päättynyt, mutta Rangers maksoi tammikuussa Dundeelle nimellisen siirtokorvauksen ja hankki Kamaran heti riveihinsä.

Skotlantilaismedian mukaan Rangers pulitti Kamarasta 50 000-100 000 puntaa.

TEAMtalkin mukaan Brighton on valmis tekemään tarjouksen Kamarasta ja hänen joukkuekaveristaan, laitapuolustaja James Tavernierista.

Huhut Brightonin kiinnostuksesta kantautuivat nopeasti myös Rangersin kannattajien korviin.

Rangersin kannattajat pöyristyivät ajatuksesta, että heidän uusi suosikkipelaajansa Kamara jättäisi seuran jo puolen vuoden jälkeen. Jos näin kuitenkin tapahtuu, he haluavat Huuhkajien luottopelaajasta kunnon siirtokorvauksen.

– 30 miljoonaa puntaa, tai turha vaivata, kommentoi yksi kannattaja Twitterissä.

– Jos Brighton haluaa Tavernierin ja Kamaran, aloitustarjouksen pitää olla 30 miljoonaa puntaa, kommentoi toinen.

Yksi kannattaja kysyi, kannattaisiko Rangersin myydä Kamara viidellä miljoonalla punnalla, kun ottaa huomioon, että hänet hankittiin vain 50 000 punnalla.

– Ei mitään järkeä. Tuollainen pelaaja noin halvalla tulee vastaan todella harvoin. Me emme saisi ketään hänen tilalleen viidellä miljoonalla, vastasi toinen kannattaja.

Daily Record Sport

@Record_Sport
Transfer news LIVE: Brighton 'eye double deal' for Rangers pair James Tavernier and Glen Kamara bit.ly/2JU8VCz
@OfficialBHAFC £30m or don't bother lads

Tommy 🇬🇧⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️🏴󠁧󠁢󠁳󠁣󠁴󠁿

@TommyCameron88
If Brighton want Tav and Kamara. £30 million starting bid 👊🏻🇬🇧

BMC Rangers Rants

@BMCRangersRants
So #BHAFC said to be keen on Tavernier and Kamara ? That would take a lot of money for the pair. A lot.

Nathan

@nathanj3001
Imagine we sold Kamara for like £5m 5 months after paying £50k 😂

BMC Rangers Rants

@BMCRangersRants
So #BHAFC said to be keen on Tavernier and Kamara ? That would take a lot of money for the pair. A lot.

danny

@dannygrant_

Only Team For Me

@OnlyTeamForMe
If we got offered say 5M for kamara would you accept given it would be 100x profit in 6 months ?
no chance, a player like him going for that cheap comes around once in a blue moon. We couldn’t get anyone to replace him for 5M