Maurizio Sarri esittäytyi Juventuksen uutena päävalmentajana – aiheina Cristiano Ronaldo, Napolin pettäminen ja oman filosofian tuominen Torinoon

© Kuva: Getty Images

Juventus vahvisti viime viikonloppuna odotetun uutisen, kun se kertoi hankkineensa uudeksi päävalmentajakseen Maurizio Sarrin Chelseasta.

Italialaisluotsi Sarrin, 60, pesti Chelseassa kesti vain yhden kauden, jonka aikana hän voitti lontoolaisseurassa Eurooppa-liigan ja johdatti Chelsean Valioliigassa kolmanneksi sekä Englannin liigacupin loppuotteluun, jonka Manchester City vei lopulta rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Hänen siirtonsa Juventukseen on herättänyt närää erityisesti Napolin kannattajissa. Sarri valmensi Napolia kolmen kauden ajan ennen lähtöään Chelseaan.

Sarri tiedostaa itsekin, että hän ei ole parhaillaan Napolin kannattajien suosiossa.

– Kannustin Napolia, koska synnyin Napolissa, kommentoi Sarri torstaina Football Italian mukaan Juventuksen lehdistötilaisuudessa.

– Muutaman viimeisen kuukauden aikana Napolissa minulla oli epäilyksiä kiintymyksestäni seuraan ja sen kannattajiin, ja ammattimaisessa mielessä tunsin, että matkani siellä oli päättynyt.

– Sain tarjouksia, mutta menin mieluummin ulkomaille, koska en halunnut siirtyä suoraan toiseen italialaiseen seuraan.

– Valioliiga oli mahtava kokemus, mutta [kauden] jälkimmäisellä puoliskolla koin ammattillisessa ja henkilökohtaisessa mielessä, että minun on palattava Italiaan.

Sarrin Napoli oli Juventuksen päähaastaja Italian pääsarjassa Serie A:ssa. Nyt hänen on tehtävä kaikkensa pitääkseen yllä Juventuksen eroa Napoliin ja muihin joukkueisiin.

– Kolmen vuoden ajan ensimmäinen ajatukseni aamulla oli se, että miten lyön Juventuksen, koska me olimme kaikista uskottavin haastaja heille, joten moraalinen velvollisuuteni oli keksiä jokaikinen mahdollinen tapa, jolla Napoli voisi voittaa Juventuksen.

– Minä annoin 110 prosenttia, en pystynyt siihen. Tekisin sen kaiken uudestaan, mutta se oli urheilullinen kilpailu, ja nyt ammattimaisuuteni velvoittaa minut antamaan kaikkeni tälle seuralle.

– Vietin kolme vuotta Napolissa. Kunnioitin heitä ja päätin mennä ulkomaille. Kun minulle tuli tarve palata Italiaan, sain tarjouksen Juventukselta ja siinä kaikki.

– Olen kunnioittanut kaikkia elämässäni ja antanut 110 prosenttia jokaiselle seuralle, jossa olen työskennellyt. Aion tehdä samoin myös täällä, en voi antaa enempää kuin 110 prosenttia.

– Valintani olivat hyvin loogisia. Niistä ei tarvitse kirjoittaa kirjaa.

Sarrin mukaan Juventuksen tarjoukseen oli helppo tarttua. Torinolaisseura teki häneen vaikutuksen neuvotteluissa.

– En ole 30 vuoden aikana nähnyt, että seura olisi näin päättäväisesti halunnut valmentajan. Se vakuutti minut.

– En ole ikinä nähnyt niin monen seurajohtajan jahtaavan niin päättäväisesti yhtä valmentajaa. He olivat päättäväisiä, vakuuttuneita ja yksimielisiä valinnassaan.

– Minun piti tavata heidät vain pari kertaa tajutakseni, kuinka päättäväisiä ja vahvoja he ovat. Minä pidän siitä.

– Olen neuvotellut seurojen kanssa 30 vuotta, joten luulen, että osaan nykyään lukea ihmisiä. Näen, milloin joku oikeasti uskoo sanomisiinsa ja on täysin vakuuttunut.

Sarrilla on Juventuksessa käytössään Italian seurajalkapallon säkenöivin tähtinippu, jonka jalokivi on portugalilaishyökkääjä Cristiano Ronaldo.

– Olen valmentanut suuria pelaajia, mutta Ronaldo on seuraavalla tasolla. Hän on pelaaja, joka on maailman huipulla.

– Tämä kaveri on rikkonut jokaisen ennätyksen maailman jalkapallossa, ja haluaisin auttaa häntä saavuttamaan niitä lisää.

Sarri on valmennusfilosofialtaan hyvin erityylinen kuin hänen edeltäjänsä Massimiliano Allegri, joka voitti Juventuksessa viisi Serie A:n mestaruutta putkeen ja vei joukkueen kahdesti Mestarien liigan loppuotteluun.

Allegri tunnetaan valmentajana, joka haluaa voiton keinolla millä hyvänsä. Sarri on saavuttanut viime vuosina hyviä tuloksia, mutta hän on tehnyt sen pelaamalla tiukasti pallonhallintaan nojaavaa jalkapalloa.

– Minun jalkapalloni on selkeästi erilaista. Minun on selvitettävä, kuinka paljon voin tuoda omia ideoitani ja olla [samaan aikaan] tuottelias.

– Minun on kerättävä enemmän, ei vähemmän, pisteitä käyttäen minun filosofiaani. Kyse on tasapainosta. Kuinka paljon se riippuu taktiikoista ja kuinka paljon jätämme pelaajien käsiin.

– Jos minulta kysytään, niin haluaisin nähdä [Miralem] Pjanićin koskevan palloon 150 kertaa ottelussa, mutta kyse on kaiken tasapainottamisesta ja eri [pelaajien] ominaisuuksista.

– Minulla on tapana antaa paljon enemmän vapauksia joukkueilleni hyökkäyskolmanneksella, sillä siellä pelaajat voivat improvisoida hieman enemmän.

– Jokainen joukkue on kuin oma poika. Ne kaikki eivät voi olla samanlaisia, eikä sitä saisi edes haluta. Niillä kaikilla on omat luonteensa.

– Minä tulin tänne eilen. Sir Alex Fergusonilta meni 20 vuotta siihen, että hän sai tyylinsä perille sekä nuorten joukkueille että edustusmiehistölle. Minäkin haluaisin tehdä niin, mutta se olisi erittäin, erittäin pitkä prosessi.

– En usko, että olen tarpeeksi nuori viipyäkseni täällä yhtä kauan kuin Ferguson viipyi Manchester Unitedissa.

» Serie A:n huippujoukkueiden kaikki ottelut Ruudusta!