Tottenham ylsi keväällä pidemmälle kuin moni uskoi; Mestarien liigan finaaliin saakka. Loppuottelussa kuitenkin Liverpool oli turhan kova vastus – mikä nyt kuultujen kommenttien valossa on Spursin ja manageri Mauricio Pochettinon ystäville lopulta hyvä asia.

Argentiinalainen myöntää The Telegraphissa, että mikäli se suurin pokaali olisi noussut, olisivat uudet maisemat saattaneet houkuttaa. Hän kuitenkin muotoilee asian työnantajaansa luultavasti miellyttävällä tavalla.

– Mietin aina seuran etua ennen omaani. Jos finaali olisi päättynyt toisin, olisin saattanut pitää sitä hyvänä vaiheena jättää seura uuden valmennustiimin käsiin. Siinä olisi ollut hyvä vaihe antaa heille mahdollisuus aloittaa uusi luku, uuden henkilöstön kanssa.