Suomen Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi maanantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Palloliitto on sopinut yhteistyöstä Jyväskylän yliopiston kanssa. Toimijat perustavat yhteisen työelämäprofessuurin yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Jalkapallotutkimukseen paneutuvan työelämäprofessorin tavoitteena on edistää tutkimustyötä sekä kehittää valmennus- ja koulutustoimintaa.

”Jalkapalloprofessori” aloittaa työssään 1.1.2020, ja hänen tehtävänään on johtaa Suomen Palloliiton tutkimustyötä sekä rakentaa jalkapallon ja futsalin kehitystyötä palveleva tutkimusohjelma ja -verkosto. Tehtäviin kuuluu myös opetusta ja tutkimusten koordinointia Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.

– Yhteistyö yliopiston kanssa mahdollistaa Palloliitolle tiiviimmän ja määrätietoisemman tutkimustyön tekemisen ja seuraamisen. Tämä avaa meille verkoston ja saamme lisää koulutettuja ihmisiä jalkapallon pariin. Huippujalkapallon kehittämisen lisäksi tavoitteena on saada lisää liikettä lasten ja nuorten elämään, Ari Lahti perustelee uutta aluevaltausta Palloliiton tiedotteessa.

Jyväskylän ylipiston rehtori Keijo Hämäläinen korostaa, että tuoreella sopimuksella on myös suuri yhteiskunnallinen merkitys.

– Meille on tärkeää olla kehittämässä huippu-urheilua, mutta Palloliitto Suomen suurimpana lajiliittona on myös merkittävä vapaa-ajan liikunnan edistäjä. Haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista urheilua ja liikuntaa, ja tämä yhteistyöavaus antaa meille siihen loistavan mahdollisuuden, Hämäläinen korostaa.

Työelämäprofessorin tehtäviin kuuluu myös tuottaa ja levittää tutkittua tietoa valtakunnallisesti jalkapallon ja laajemminkin liikunnan ja urheilun edistämiseksi Suomessa sekä tuottaa uusia avauksia valmennukseen, valmentajakoulutukseen sekä valmennuskeskus-, urheiluakatemia- ja seuratoimintaan. Tehtävään haetaan viideksi vuodeksi vankkaa tieteellistä osaamista omaava kansainvälisesti meritoitunut henkilö, jolla on myös vankkaa jalkapallon käytännön tuntemusta.

[readmore from=Palloliitto]

Myös Suomen Palloliiton hallituksen jäsen Tom Nevanpää korostaa yhteiskuntavastuullisia aspekteja.

– Olemme valmistelleet asiaa yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa pitkään. Yhdessä on tarkoitus laajentaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä johdatella kokonaisvaltaisesti toimintaamme uskottavammin kohti tiedolla johtamista, niin jalkapallokentillä kuin niiden ulkopuolellakin.

– Toimintamme liitossa on isossa kehitysvaiheessa. Meidän tulee huolehtia myös siitä, että toimintaamme urheiluperheen keskuudessa tulee kehittää yhteiskuntavastuullisempaan suuntaan, Nevanpää lisää.