Kun eilinen Ilves-HIFK -ottelu saatiin pelattua, oli Veikkausliigassa juhlan paikka. Jo toisen kerran tällä kaudella sarjan kaikilla 12 joukkueella on sama määrä otteluita pelattuna. Edellisen kerran moinen ihme oli koettu viime perjantaina. Edistys on melkoinen, sillä kaudella 2018 kaikilla joukkueilla oli yhtä monta ottelua pelattuna ensimmäisen kerran vasta syyskuussa.

Kehitys on toki looginen Veikkausliigan sarjajärjestelmäreformin takia. Sarjassa pelataan ensin 22 kierroksen runkosarja, jonka jälkeen joukkueet jaetaan kahtia ylempään ja alempaan loppusarjaan. Runkosarjan päätöskierros pelataan tulevana viikonloppuna.

Päätöskierroksen ongelmana vain on se, ettei sitä pelata samalla kellonlyömällä, eikä edes samana päivänä. Tilanne on kansainvälisessä katsannossa jota kuinkin ennenkuulumaton, sillä käytännössä kaikkialla viimeinen – ja yleensä myös toiseksi viimeinen – kierros pelataan jokaisella pelipaikkakunnalla samaan aikaan. Aivan samoin menetellään myös arvoturnausten ratkaisukierroksella, jos joukkuemäärä vain on parillinen. Toki nytkin loppusarjojen päätöskierrokset pelataan samaan aikaan, mutta kaiken järjen mukaan käytännön pitäisi koskea myös runkosarjaa, jossa on myös isot panokset.

Ongelmaan havahtui tiistaina KuPS:n kapteeni Petteri Pennanen, joka kuvaili eri aikoihin pelattavaa runkosarjan päätöskierrosta farssiksi.

Nyt vasta osu silmiin, että Veikkausliigan runkosarjan viimeiset pelit ei ole samaan aikaan tai edes samana päivänä. Miten edes mahdollista että tällänen hyväksytty, Pennanen kysyy aiheellisesti twiitissään.

Petteri Pennanen

@petepennanen
Nyt vasta osu silmiin, että #Veikkausliiga runkosarjan viimeiset pelit ei ole samaan aikaan tai edes samana päivänä. Miten edes mahdollista että tällänen hyväksytty? #farssi

Pennasen hämmästys on erittäin ymmärrettävää. Myös SuomiFutis kummasteli asiaa tammikuussa otteluohjelman tultua julki:

– Vielä suurempaa ihmetystä herätti se, ettei runkosarjan päätöskierrosta pelata samaan aikaan. Runkosarjan päätöskierros on jaettu lauantaille ja sunnuntaille, minkä lisäksi lauantaina pelataan kello 15, 16 ja 17. Sunnuntaina pelataan kello 18.30.

– Esimerkiksi Tanskan Superliigassa, josta Veikkausliiga on ottanut paljon mallia uudessa sarjajärjestelmässään, pelataan runkosarjan päätöskierros yhtenä päivänä ja kaikki ottelut alkavat samaan kellonaikaan. Samaan aikaan pelaaminen – jos ei poista – niin ainakin vähentää mahdollisuutta pelata sopuisia tuloksia riippuen muiden otteluiden tuloksista, Juho Hirvonen kirjoitti tuolloin.

Petteri Pennanen puhui ongelmasta tarkemmin Iltalehdelle (IL:n juttu löytyy täältä).

– Onhan tuo todellakin epäreilu asetelma. Eihän tuossa ole mitään järkeä varsinkaan SJK:n kannalta tässä tapauksessa. Mariehamn on tällä hetkellä maalierolla siinä kuudennessa paikassa kiinni ja saa siitä selkeän edun itselleen, kun sillä on peli sunnuntaina, Pennanen ihmettelee.

– Silloin he tietävät jo meidän ja SJK:n välisen pelin tuloksen. Aika älytöntä, miten tuollainen tilanne on mahdollistettu. Siinähän on se riski ollut olemassa, että näin voi käydä, kun tuo ohjelma on tehty.

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa valottaa samassa jutussa erikoisen tilanteen taustoja. Marjamaan mukaan vastuu ratkaisusta on pääosin seuroilla, jotka puolsivat ottelujen pelaamista eri aikaan.

– Veikkausliiga on seurojensa omistama yhteisö ja lopullisen päätöksen ohjelmasta tekevät seurat itse. Ohjelmaa tehtäessä keskusteltiin siitä, mitä laitetaan ottelusääntöihin: laitetaanko Veikkausliigan viimeiset kaksi kierrosta vai laitetaanko mukaan myös runkosarjan viimeinen kierros alkamaan täysin samaan aikaan, Marjamaa selvittää.

– Seurat eivät halunneet lukita tätä viimeistä runkosarjakierrosta, vaan halusivat pitää vapauden omien peliensä aikatauluissa.

Näistä asetelmista päätöskierrokselle

Kuten Pennanen totesi, mahdollistaa ei-samanaikainen pelaaminen joissain otteluissa taktikoinnin. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että loppusarjoihin lähdetään runkosarjan pisteistä, joten jokainen piste voi olla arvokas.

Toisaalta jännitys tiivistyy viikonloppuna nimen omaan sarjan keskivaiheille, joilla jako kahtia tehdään. Ylemmän loppusarjan sijoilta 4-6 pääsee varmuudella mukaan kauden päätteeksi pelattaviin europlayoffeihin, kun taas alemman loppusarjan kolmonen ei sinne missään tapauksessa selviä. On siis huomattavasti tärkeämpää varmistella paikkaa yläloppusarjassa kuin ottaa riski lisäpisteistä ja pudota pahimmassa tapauksessa alaloppusarjaan. Otteluohjelma suosii etenkin IFK Mariehamnia.

Runkosarjan päätöskierros käynnistyy ottelulla KPV-Honka. Honka on jo lähes varma yläloppusarjaan pääsijä, mutta tasapelillä se sinetöisi lopullisesti paikkansa kuuden parhaan joukossa. Tosin haastajasarjaankin Honka pullahtaisi vain, jos se kärsisi Kokkolassa murskatappion, IFK Mariehamn voittaisi FC Lahden ja SJK ottaisi KuPS:sta suurinumeroisen voiton. Hongan maaliero kun on seitsemän maalia parempi kuin SJK:lla.

Ottelussa SJK-KuPS paineet ovat seinäjokisilla. Selvitäkseen yläloppusarjaan SJK:n on pakko kukistaa KuPS, ja toivottava myöhemmin FC Lahden voittoa IFK Mariehamnista, tai näiden joukkueiden keskinäistä tasapeliä. Maarianhaminalaisten maaliero on sen verran parempi, että sitä SJK ei kiinni kuro. SJK:n maaliero on tällä hetkellä neljä maalia pakkasella, ja lahtelaisten seitsemän. Jos SJK siis voittaisi KuPS:n 1-0, pääsisi se yläloppusarjaan, JOS IFK Mariehamn ei voita sunnuntaina tai JOS FC Lahti voittaa pelin korkeintaan kolmella maalilla.

KuPS ei voi enää runkosarjaa voittaa, mutta mestaruustaistelussa pisteet ovat sille luonnollisesti kullanarvoiset. Ehkä hieman paradoksaalisestikin KuPS pelaa yläloppusarjan päätöskierroksella kotona, jos se on runkosarjan kolmas, ja vieraissa, jos se on kakkonen.

Kierroksen ehdoton huippuottelu on Tammelassa pelattava Ilves-Inter. Kärkikaksikko pelaa ”suorassa finaalissa” runkosarjan voitosta, ja petaa vahvasti asetelmia mestaruustaistelun maalisuoralle. Mikäli KuPS ei hae Seinäjoelta täyttä pistepottia, kohtaavat Ilves ja Inter uudestaan vasta sarjan päätöskierroksella 19. lokakuuta. Taistelussa runkosarjan voitosta Ilvekselle riittää tasapelikin, mutta Inter nousee ykköseksi vierasvoitolla. Vastakkain on myös sarjan paras puolustus (Ilves) ja tehokkain hyökkäys (Inter), joten asetelmat ovat erittäin kiehtovat. Ottelun panos on merkityksellinen sikälikin, että runkosarjan voittaja pelaa päätöskierroksella runkosarjan kakkosta vastaan kotikentällään.

Samaan aikaan pelataan myös ottelu VPS-HIFK. Vaasalaisille jokainen piste on kullankallis taistelussa putoamista vastaan. HIFK puolestaan saa valmistautua tiistaisen pettymyksen jälkeen alaloppusarjaan, sillä sen mahdollisuudet yläloppusarjaan ovat alle promillen luokkaa. Tähtirintojen nousu yläloppusarjaan edellyttäisi Vaasasta vähintään kahdeksan maalin voittoa, SJK:n tappiota ja Lahti-IFK Mariehamnin tasapeliä. Stadin derbyt ovat siis tämän kauden osalta pelattu.

[readmore from=Veikkausliiga]

Sunnuntain trilleri on ottelu FC Lahti-IFK Mariehamn, jota ylempänä jo sivuttiinkin. Mikäli SJK ei voita lauantaina KuPS:ia, riittää IFK Mariehamnille yläloppusarjaan tasapelikin. Jos taas SJK voittaa, selviytyy tästä ottelusta mitalikahinoihin vain voittaja, jos sekään. SJK:n voitettua oman pelinsä FC Lahti olisi todella ahtaalla, sillä silloin siltä vaaditaan runsasmaalista voittoa. Tappiolla tai tasapelillä Lahti jää vääjäämättä haastajasarjaan. IFK Mariehamn menee voitolla kuuden sakkiin käytännössä varmasti.

Päätösottelu HJK-RoPS ei ole sarjasijoitusten kannalta erityisen merkityksellinen, mutta luonnollisesti molemmat kaipaavat kipeästi lisäpisteitä. HJK taistelussa mitalisijoista ja jopa mestaruudesta, ja RoPS kamppailussa putoamista vastaan. Toki RoPS:lla on myös europlayoffit haarukassa, varsinkin, jos Suomen Cupin voittanut Ilves sijoittuu sarjassa kolmen parhaan joukkoon. RoPS:lla on myös pieni mahdollisuus yhteen lisäkotipeliin haastajasarjassa, jos VPS kukistaa HIFK:n ja RoPS kaataa Helsingissä Klubin. Tällöin vertailtaisiin HIFK:n ja RoPS:n välisiä maalieroja (HIFK:lla nyt kolmen maalin etu).

Lauantai:
15.00 KPV-Honka
16.00 SJK-KuPS
17.00 Ilves-Inter
17.00 VPS-HIFK

Sunnuntai:
17.00 FC Lahti-IFK Mariehamn
17.00 HJK-RoPS

Loppusarjojen ottelukaavioihin voi tutustua tarkemmin täällä.