Juventuksen Gonzalo Higuaín ja Cristiano Ronaldo yhdistävät tällä kaudella voimansa kuuden vuoden tauon jälkeen.

Kaksikko pelasi yhdessä Real Madridissa neljä vuotta, kunnes argentiinalaishyökkääjä Higuaín, 31, siirtyi Napoliin vuonna 2013. Hän liittyi Juventukseen kesällä 2016 ja Ronaldo, 34, tuli Madridista perässä viime vuonna. Heidän jälleennäkemisensä sai kuitenkin odottaa, sillä Higuaín pelasi viime kauden lainalla AC Milanissa ja Chelseassa.

Higuaín on pelannut urallaan vain kuuden ihmisen kanssa useammin kuin Portugalin maajoukkuekapteeni Ronaldon, ja he ovat olleet alustamassa toistensa maaleja yhteensä 28 kertaa. Juventuksen kannattajat odottavat luonnollisesti tuon lukeman kasvavan. Higuaín kertoi Fox Sportsin haastattelussa, että on nauttinut taas pelaamisesta Ronaldon kanssa, joten enemmänkin osumia saattaa olla luvassa.

– Siitä on monta vuotta, kun pelasin hänen kanssaan Espanjassa. Hän on minusta nykyään erilainen pelaaja, aikuistuneempi ihminen, jolla on perhe. Olen iloinen, että saan pelata taas hänen kanssa.

Higuaínin ja Ronaldon yhteistyö jatkuu näillä näkymiin ainakin kesään 2021 asti. Tuolloin argentiilaiskärjen ja Juventuksen sopimus umpeutuu. Hän on pohtinut mahdollista siirtoa kasvattajaseuraansa River Plateen uransa viimeisiksi vuosiksi, mutta tarkkaa ajankohtaa paluulle Argentiinaan hän ei ole lyönyt lukkoon.

– Minulla on tämä ja seuraava vuosi jäljellä (Juventuksessa). En ikinä sulje mitään mahdollisuutta pois. Riverillä on mahtava valmentaja ja siellä on monia hyviä ystäviäni.

– Riverin ihmiset olivat aina mahtavia minua kohtaan. Mutta hei, juuri nyt yritän ajatella tätä hetkeä ja nauttia ajastani Italiassa.