Zlatan Ibrahimovićin aikakausi Major League Soccerissa on suurella todennäköisyydellä ohi. Ruotsalaisen on vahvasti huhuttu palaavan Italiaan, jossa on hän on uransa aiempina vuosina pelannut useassa eri seurassa.

Ainaki Napoli on ilmaissut kiinnostuksensa Zlatanin hankkimisesta.

AC Milanin entinen puolustaja, ja nykyinen seuran urheilujohtaja Paolo Maldini on kuitenkin hieman epäileväinen Zlatanin paluun suhteen.

– Hänen saapumisensa Italiaan olisi unelma monessa eri mielessä. Hän saattaa kuitenkin pelätä, ettei dominoisi enää Serie A:ssa, Maldini kertoi Sky Sport Italialle.

– Muistan kun entinen valmentajani (Carlo Ancelotti) laittoi minut penkille derbyssä (Milan-Inter). Silloin tajusin, etten hyväksy tällaista kautta. En ole varma, haluaako hänkään (Zlatan) sellaista, Maldini jatkoi.

Zlatan iski kahdella kaudellaan peräti 53 maalia Los Angeles Galaxylle.

Lähde: Goal