Vastikään Tottenhamin valmennusvastuut ottanut José Mourinho on saanut vastailla kysymyksiin pelaajahankinnoista jo ensimmäisistä päivistä lähtien. Yksi esillä olleista nimistä on Zlatan Ibrahimović, jonka kanssa Mourinholla on yhteistä historiaa.

Internazionalessa viime vuosikymmenen lopulla ja tuoreimpana alle kolme vuotta Manchester Unitedissa yhteistyötä tehneinä Mourinho ja Ibrahimović yhdistetään spekulaatioissa alituiseen toisiinsa.

Ruotsalaistähti on siirtymässä pois MLS:n Los Angeles Galaxysta. Hyökkääjää on viety huhuissa Euroopan huippuliigoihin. Mourinhon ryhtyminen manageriksi olisi siis yksi hyvä perustelu Ibrahimovićin siirtymiselle lontoolaisseuraan.

− Mahtava pelaaja, mahtava tyyppi, mutta sanoisin, ettei se ole mahdollista, Mourinho kommentoi Ibrahimovićista.

Mourinho kertoi, että hänen ja Ibrahimovićin välillä on enemmän kuin tavallinen yhteys. Silti portugalilaismanageri ei usko, että Ruotsin entiselle maajoukkuetähdelle olisi käyttöä Spursissa.

− Meillä on Englannin paras hyökkääjä. Hankinta ei käy järkeen, koska meillä on jo Harry Kane, Mourinho sanoo.

Lähde: BBC