Kun Juventus vieraili keskiviikkona BayArenalla, sai vieraiden supertähti Cristiano Ronaldo osakseen turhankin tutun tilanteen. Kyseessä ei ollut lähestulkoonkaan ensimmäinen kerta, kun ns. ”pitch invaderit”, eli kentälle rynnänneet fanit pyrkivät halaamaan portugalilaista. Tällä kertaa välikohtaus nähtiin heti ottelun päätyttyä.

Melko usein ajan saatossa Cristianolla on ollut faneilleen aikaakin ja hän on ottanut jopa selfieitä näiden kanssa. Eilen kohtelu oli sen sijaan sen verran rujoa, ettei Ronaldo ollut tästä lainkaan mielissään.

Eräs fani yritti ottaa Ronaldon niskalenkkiin, ja taituri tunnusteli kaulaansa tilanteen jälkeen harmistuneena. Kuvista on helppo päätellä, ettei pelaaja ollut tyytyväinen järjestysmiesten toimintaan. Daily Mailin mukaan Ronaldo näytti huutaneen fanille ”Oletko hullu?”.

Mail Sport

@MailSport
Cristiano Ronaldo reacts furiously as pitch invader grabs him by the neck in Juventus' win at Bayer Leverkusen trib.al/kG0dTuk

Ainakin yhdelle fanilleen Ronaldo sen sijaan soi ikimuistoisen halauksenkin. Lohtua hän saa varmasti myös siitä, että Juventus voitti pelin 2-0 Cristianon itsensä oltua ensimmäinen pelaaja, joka Lukas Hradeckyn ohitti.

Cristiano Ronaldo soi fanille halauksen. Kuva: Getty Images

Lisäksi Cristiano Ronaldo sai pitää yhden ennätyksensä. Hän on edelleen ainoa pelaaja, joka on onnistunut maalinteossa kaikissa kuudessa lohkovaiheen pelissä yhden Mestarien liiga -kauden aikana. RB Salzburgin Erling Braut Håland ja Bayern Münchenin Robert Lewandowski tekivät maalit tällä kaudella viidessä ensimmäisessä pelissään, mutta jäivät tämän viikon otteluissa maaleitta.