FA Cup
Arsenal – Leeds
Maanantai 06.01. klo 21:56

Maanantain viihteenä on myös FA Cupin kolmannen kierroksen viimeinen ottelu Arsenal – Leeds. Joitakin uusintaotteluita tullaan näkemään, sillä jostain syystä näitä pelejä ei edelleenkään pelata ratkaisuun asti. Niinpä esim. eilisessä vihjeottelussa Tottenham jäi Middlesbroughin kanssa tasapeliin ja joutuu tahkoamaan ylimääräisen ottelun muutenkin raskaan ohjelmansa lisäksi.

Arsenal tulee cupiin uusien tuulien puhaltaessa, kun Mikel Arteta on ottanut ohjat käsiinsä. Peli on parantunut selkeästi espanjalaisen komennossa, mutta vaativa prässipeli alkoi Manchester United -pelin lopussa näkymään väsymisenä. Artetalla tulee vielä olemaan töitä saada Arsenalin vuotava alkakerta pitävämmäksi. Tässä ottelussa loukkaantumisten lisäksi kokoonpanoihin tulee vaikuttamaan kierrätys, jota Artetan odotetaan harrastavan jossain määrin.

Leeds johtaa tällä hetkellä Championshipiä, eikä laadukas joukkue ole mikään ylikävelyn kohde maanantaina. Marcelo Bielsan suojatit ovat kuitenkin vuodenvaihteen ruuhkassa olleet pienessä suvannossa ja viidestä ottelusta on vain yksi voitto. Uudenvuoden päivänä Leeds pelasi kärkiottelun West Bromwichin vieraana ja korkeatasoinen ottelu päättyi pistejakoon. Myös Bielsa saattaa hieman kierrättää miehistöään maanantain ottelussa.

Lyö vetoa ottelusta:

Ottelusta tulee varmasti mielenkiintoinen, mutta kokoonpanoihin liittyvät spekulaatiot tekevät siitä joka tapauksessa vaikean arvioitavan. Leedsillä voi hyvinkin olla sanansa sanottavana ja otan vetosuositukseksi korkeintaan maalin vierastappion: Aasialainen tasoitusveto, Leeds +1.5 kertoimella 1,74.

LYÖ VETO

tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa.

Lunasta n tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.

LYÖ VETO