Kerroimme perjantaina, että Huuhkajien hyökkääjä Simon Skrabb on lähellä todellista unelmasiirtoa Serie A:han. Asiasta informoi mediaa Sky Sport Italian toimittaja ja siirtoekspertti Gianluca di Marzio.

Alun perin Skrabbin piti olla Brescian lääkärintarkastuksessa jo tänään, mutta lauantaina Di Marzio kertoi siirron hieman viivästyvän. Di Marzion mukaan Brescia ja Norrköping pääsivät lopulliseen sopuun siirrosta perjantai-iltana, mutta vastoin odotuksia Skrabb ei Italiaan vielä lauantaina lentänyt. Sen sijaan hänen odotetaan saapuvan Bresciaan joko sunnuntai- tai maanantai-iltana. Silloin edessä on lääkärintarkastus, ja sen jälkeen sopimuksen allekirjoittaminen.

Di Marzion mukaan Skrabb tulee kuittaamaan Bresciassa 400 000 euron vuosipalkan. Norrköping puolestaan saa pelaajastaan muhkean 2,8 miljoonan euron siirtokorvauksen.

[readmore from=Skrabb-Simon]

Mikäli edellämainitut tiedot pitävät paikkaansa, tulee tammikuussa 25 vuotta täyttävästä Skrabbista Suomen kaikkien aikojen 12. kallein pelaajasiirto, jos kultakin pelaajalta lasketaan vain yksi siirto mukaan. Ylivoimaisesti suurin siirtokorvaus on maksettu Roman Eremenkosta.

Eremenkon dominointi on melkoista, sillä myös toiseksi ja kolmanneksi suurimmat siirtosummat ovat Eremenkon nimissä. Kolmospaikan hän jakaa Skrabbin tulevan seuratoverin Jesse Jorosen kanssa.

Suomalaispelaajien 16 kalleinta siirtoa (lähde: Transfermarkt)

  1. Roman Eremenko, 12,9 miljoonaa euroa (Kiovan Dynamo -> Rubin Kazan, 2011)
  2. Jesse Joronen, 5,0 milj. euroa (FC Kööpenhamina -> Brescia, 2019)
  3. Mikael Forssell, 4,5 milj. euroa (Chelsea -> Birmingham, 2005)
  4. Jonatan Johansson, 4,3 milj. euroa (Rangers -> Charlton, 2000)
  5. Jari Litmanen, 4,0 milj. euroa (Ajax -> Barcelona, 1999)
  6. Niklas Moisander, 4,0 milj. euroa (AZ Alkmaar -> Ajax, 2012)
  7. Sami Hyypiä, 3,9 milj. euroa (Willem II -> Liverpool, 1999)
  8. Shefki Kuqi, 3,75 milj. euroa (Blackburn -> Crystal Palace, 2006)
  9. Fredrik Jensen, 3,0 milj. euroa (Twente -> Augsburg, 2018)
  10. Teemu Tainio, 3,0 milj. euroa (Tottenham -> Sunderland, 2008)
  11. Antti Niemi, 3,0 milj. euroa (Hearts -> Southampton, 2002)
  12. Petri Pasanen, 2,6 milj. euroa (FC Lahti -> Ajax, 2000)
  13. Lukas Hradecky, 2,5 milj. euroa (Bröndby -> Eintracht Frankfurt, 2015)
  14. Teemu Pukki, 2,5 milj. euroa (Schalke -> Celtic, 2013)
  15. Eero Markkanen, 2,3 milj. euroa (AIK -> Real Madrid Castilla, 2014)
  16. Joonas Kolkka, 2,3 milj. euroa (PSV Eindhoven -> Panathinaikos, 2001)