Koronavirus koettelee maailmaa, ja Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Gianni Infantino on kertonut FIFA:n sivuilla seuraavista aiotuista toimenpiteistä. Infantino osallistuu keskiviikkona puhelinkokoukseen, jossa käydään läpi FIFA:n seuraavia askelmerkkejä.

FIFA:n julkaisemassa tiedotteessa Infantino listaa asioita, jotka ovat kokouksessa käsittelyssä. Näitä ovat:

− EM-kisojen ja Copa Américan siirtämisen hyväksyminen
− Seurajoukkueiden MM-kisojen 2020 siirtäminen joko vuodelle 2021, 2022 tai 2023
− Keskustelu Kiinan hallituksen kanssa vuoden 2021 seurajoukkueiden MM-turnauksen mahdollisesta siirtämisestä
− Keskustelu maanosaliittojen, jäsenmaiden ja sarjojen kanssa ottelukalenterista, ja siitä, millaisia vaikutuksia koronaviruksella on asianomaisten toimintaan

Lisäksi Infantino kertoi muutamista FIFA:n suunnittelemista koronavirustoimista, joita ovat:

− 10 miljoonan Yhdysvaltain dollarin eli runsaan 9 miljoonan euron lahjoituksesta Maailman terveysjärjestö WHO:lle
− Mahdollinen koronaviruksesta kärsineiden jalkapalloyhteisön jäsenten tukirahaston perustaminen
− Kaikkien jalkapalloihmisten rohkaiseminen koronaviruksen torjumiseen osallistumiseen