Juventuksen ja Internazionalen välinen Derby d’Italia on yksi italialaisen jalkapallon isoimmista otteluista, mutta sunnuntaina joukkueiden kohtaamisesta oli suurpelin tunnelma kaukana.

Kaikki Italian urheilutapahtumat on suljettu yleisöltä ainakin huhtikuun kolmanteen päivään asti koronaviruksen takia. BBC:n mukaan Italiassa virukseen on kuollut yli 350 ihmistä ja lähes 7400 on saanut tartunnan. Pohjois-Italiassa on asetettu karanteeniin yli 16 miljoonaa ihmistä, jotka saavat poistua rajatulta alueelta vain perustellun syyn takia.

Sunnuntaina Allianz Stadiumille päästettiin joukkueiden lisäksi vain median edustajat, järjestyksenvalvojat, kenttähoitajat ja seurajohtajat, mutta kannattajia tai pelaajien perheenjäseniä ei ottelussa näkynyt. Kaikki paikalle saapuneet saivat kuumemittarin käteen ennen kuin heidät päästettiin pidemmälle. Televisiosta ottelua katsoneet pystyivät kuulemaan lähetyksestä, kun pelaaja osui palloon tai kun valmentaja huusi ohjeita.

Juventus voitti ottelun 2-0 Aaron Ramseyn ja Paulo Dybalan maaleilla ja siirtyi takaisin Serie A:n piikkipaikalle.

Italian hallituksen ja maan pelaajayhdistyksen toiveena on, että Serie A keskeytetään. Asiasta odotetaan päätöstä tällä viikolla.

Juventuksen päävalmentaja Maurizio Sarri puntaroi koronaviruksen vaikutuksia ottelun jälkeen Sky Sport Italian haastattelussa.

– Minä olen valmentaja ja voin puhua vain jalkapallosta. En osaa sanoa, mikä on oikea ratkaisu.

41 507 katsojaa vetävä Allianz Stadium ammotti tyhjyyttään. Kuva: Getty Images

– Minun on kysyttävä, onko oikein viedä pois kaksi tuntia viihdettä niiltä ihmisiltä, jotka ovat jumissa kotonaan vai onko pelaajiin ja taustajoukkoihin kohdistuva riski vakava? Minä vain en tiedä vastauksia noihin kysymyksiin.

– En rehellisesti osaa sanoa, kuinka suurista riskeistä puhutaan.

Interin käskyttäjä Antonio Conte myönsi, että tilanne on vaikea.

– Meillä kaikilla on perheemme, joten luonnollisesti ihmiset ovat huolissaan. On vaikea kuvitella, että kaikki olisi hyvin.

– Me kaikki olemme ihmisiä, meillä on lähimmäisemme. Toivon, että päätökset tehdään ihmisten suojaamiseksi. Viranomaiset päättävät asioista, meidän on vain hyväksyttävä heidän ehdotuksensa.

Juventus johtaa Serie A:ta pisteen erolla Lazioon, kun 12 kierrosta on pelaamatta. Ottelun vähemmän pelannut Inter on yhdeksän pistettä perässä Juventusta.