Sporting Lissabonin kasvatti, 20-vuotias Rafael Leão on määrätty maksamaan 16,5 miljoonan euron korvaukset entiselle seuralleen.

Syynä on sopimusrike. Nykyisin AC Milania edustava portugalilaishyökkääjä purki sopimuksensa Sportingin kanssa yksipuolisesti vuonna 2018.

Sanktion määräsi Portugalin urheilun tuomioistuin TAS, joka määräsi samalla Sportingin maksamaan 40 000 euroa Leãolle tämän henkisestä piirittämisestä.

Sporting vaati Leãon sopimusrikkeestä 45 miljoonaa euroa. Hyökkääjä puolestaan katsoi olevansa oikeutettu 100 000 euron vahingonkorvaukseen toukokuussa 2018 seurassa tapahtuneesta välikohtauksesta.

Tuolloin Sportingin akatemia joutui 40 ihmisen hyökkäyksen kohteeksi. Pelaajien, valmentajien ja muun henkilöstön kimppuun hyökänneet ihmiset väittivät olevansa seuran kannattajia.

Leão ja kahdeksan muuta Sportingin pelaajaa purkivat sopimuksensa seuran kanssa, ja perustelivat ratkaisuaan kyseisellä hyökkäyksellä.

Sopimuksen yksipuolisesti purettuaan Leão siirtyi ilmaissiirrolla Lilleen. Lillen paidasta Leão lähti AC Milaniin vuotta myöhemmin tietojen mukaan noin 35 miljoonan euron siirrossa.

TAS:n päätöksestä voi vielä valittaa. Sporting valitti Leãon ja toisen pelaajan, Rúben Ribeiron, sopimusten yksipuolisesta purkamisesta aiemmin FIFA:lle. FIFA kuitenkin tuomitsi päätöksen Sportingia vastaan, joten lissabonilaisseura päätti viedä asian käsittelyyn toisaalle.

Lähde: ESPN