Lähes jokainen Euroopan huippusarja on parhaillaan tauolla koronaviruksen seurauksena. Muutamia poikkeuksia kuitenkin löytyy. Sunnuntain isoimmat ottelut pelattiin tällä kertaa Turkin pääsarjassa, jota pelattiin kolmen kamppailun voimin.

Sarjataulukon perusteella mielenkiintoisin ottelu oli Trabzonsporin ja Basaksehirin kohtaaminen. Joukkueet ovat tällä hetkellä Superliigan jaetulla kärkipaikalla.

Ottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Basaksehir siirtyi tyhjälle stadionille pelatussa ottelussa 1-0-johtoon 56. minuutilla, kun Demba Ba onnistui maalinteossa. Martin Skrtelin oma maali kuitenkin tasoitti tilanteen vain reilut 5 minuuttia myöhemmin, eikä enempää osumia nähty.

Sarjan toinen huippuottelu oli Galatasaray-Besiktas. Istanbulin paikallisottelussa ei kuitenkaan nähtyä maaleja, sillä pisteet jaettiin 0-0-lukemien myötä.

[table id=91 /]