Liverpoolin kapteeni Jordan Henderson kohtasi Lionel Messin ensimmäistä kertaa urallaan viime kauden Mestarien liigassa, kun joukkueet kohtasivat välierien ensimmäisessä osaottelussa.

Vaikka Liverpool lopulta eteni turnauksessa mestaruuteen asti, ei ensikohtaaminen sujunut Hendersonin kannalta hyvin, sillä katalonialaisseura vei Messin johdolla avausosan 3-0-lukemin.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun olin kentällä Lionel Messin kanssa, Henderson muisteli Daily Mailille.

– Et ajattele, että ”voi hyvä luoja, se on hän”, mutta ei ole kysymystäkään siitä, etteikö hänen pelaamisensa näyttäisi eriltä kuin television välityksellä. Hän on niin nopea.

Messi oli tehnyt Hendersoniin suuren vaikutuksen, mutta tästä huolimatta hän ei ottelun jälkeen halunnut vaihtaa pelipaitoja argentiinalaistähden kanssa. Syyksi paljastui Man United -legenda Roy Keanen neuvo.

– Mietinkö, että olisin pyytänyt hänen pelipaitaansa? En. En ole koskaan tehnyt niin.

– Roy Keane kertoi minulla Sunderlandissa, että jos pyydät jonkun pelipaitaa, se saa sinut näyttämään siltä, että jäät hänelle velkaa.

– Lopulta palasin kotiin Luis Suárezin paidan kanssa. Luis on hyvä tyyppi ja hän antoi sen minulle eleenä siitä, että olemme pelanneet yhdessä Liverpoolissa. En osaa sanoa, mitä hän on minun paidalleni tehnyt.