UEFA on päättänyt torstaina aikaistaa seuroille suunnattujen tukien maksua. Mistään uudesta tuesta ei ole kyse, vaan jakoon laitetaan jo etukäteen suunnitellut summat seuroille, joiden pelaajia pelasi edellisessä Nations Leaguessa ja miesten EM-karsinnoissa. Tukien maksamista vain aikaistetaan koronaviruskriisin takia.

Tuet oli alun perin määrä maksaa EM-karsintojen playoff-vaiheen päätyttyä. Nämä ottelut piti pelata maaliskuun lopussa, mutta ottelut jouduttiin siirtämään. Ne tullaan näillä näkymin pelaamaan aikaisintaan syyskuussa.

Kaikkiaan maksuun tulee tukia 70 miljoonan euron edestä. 50 miljoonaa euroa myönnetään niille seuroille, joiden pelaajia oli mukana niissä 39 maajoukkueessa, jotka eivät playoff-vaiheessa pelaa.

17,7 miljoonaa euroa maksetaan niille seuroille, joiden pelaajia on pelannut playoffeissa pelaavissa 16 maajoukkueessa. Loput 2,7 miljoonaa euroa maksetaan samoin playoff-maiden pelaajien seurajoukkueille, mutta vasta playoff-vaiheen päätyttyä.

Kaikkiaan UEFA jakaa EM-kisoihin liittyviä tukirahoja vähintään 200 miljoonaa euroa. Loput vähintään 130 miljoonaa euroa jaetaan seurajoukkueille, joiden pelaajia pelaa kesälle 2021 siirretyssä EM-lopputurnauksessa.

Nyt jaettavista 70 miljoonasta eurosta saa osansa kaikkiaan 676 seuraa kaikista UEFA:n 55 jäsenliitosta. Tukien määrät vaihtelevat erittäin suuresti. Pienin tukisumma on 3 200 euroa ja suurin 630 000 euroa.

– Eurooppalaiset seurat ovat keskeinen osa maaottelutoimintamme menestystä, UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferin kommentoi UEFA:n tiedotteessa.

– Siksi osa maaottelutoimintamme tuotoista jaetaan seuroille, jotka vapauttavat pelaajiaan niihin peleihin. Näinä vaikeina aikoina, kun monet seurat kärsivät talousvaikeuksista etenkin tulovirtansa suhteen, velvollisuutemme oli varmistaa, että seurat saavat maksunsa mahdollisimman nopeasti.

[readmore from=EM2020]

Tuet maksetaan niille seuroille, joita kukin pelaaja edusti Nations Leaguen ja EM-karsintojen aikana, ei seuraa vaihtaneiden maajoukkuepelaajien nykyisille seuroille. UEFA jakaa tukia vain UEFA:n jäsenmaihin kuuluville seuroille, ei muihin maanosiin.

UEFA julkaisee täydellisen listan seurojen saamien avustusten määristä vasta EM-lopputurnauksen jälkeen.