Liki kaikkien jalkapallosarjojen tavoin myös Valioliiga on ollut pari kuukautta tauolla koronaviruspandemian vuoksi. Kauden mahdolliselle jatkamiselle ei ole vielä lyöty lukkoon päivämäärää, mutta toive konkretisoitui maanantaina hieman, kun Ison-Britannian hallitus näytti vihreää valoa ammattilaisurheilun mahdolliselle jatkamiselle kesäkuun 1. päivän jälkeen.

ESPN:n mukaan monet valioliigapelaajista kuitenkin vastustavat jalkapalloilun jatkamista koronakriisin aikana. Muun muassa Newcastlen Danny Rose kritisoi hallituksen ehdotusta ja kutsui ajatusta kauden jatkamisesta ”vitsiksi”. Tunnettujen epäilijöiden joukkoon liittyi myös Manchester Cityn tähtihyökkääjä Raheem Sterling.

– Tiesin tilanteen olevan vakava, kun jalkapallo peruttiin, Sterling sanoi YouTube-kanavallaan.

– En väitä jalkapallon olevan maailman tärkein asia, mutta kun jalkapallotapahtuma tai Valioliiga perutaan, sitä käsittää kyseessä olevan massiivinen juttu. Tämä on jotain, jollaista en ollut koskaan ennen nähnyt.

Sterling paljasti samalla, että hänen sukulaisiaankin on joutunut COVID-19:n uhriksi.

– Ystävieni isoäitejä on kuollut tautiin, ja myös omia sukulaisiani on kuollut. Meidän täytyy olla viisaita ja pitää huolta itsestämme ja lähimmäisistämme.

– Kun paluun hetki koittaa, se ei saa tapahtua vain jalkapalloilullisista syistä. Sen pitää olla turvallista meille jalkapalloilijoille, ja myös kaikille lääkintäalan työntekijöille ja tuomareille.

– En tiedä, miten se onnistuu. Kunhan ihmisten ja pelaajien turvallisuus ja hyvinvointi taataan, sitten on oikea aika jatkaa. Siihen saakka olen… en ehkä peloissani, mutta varautunut. Mietin, mikä huonoin mahdollinen lopputulema voisi olla.

– Samaan aikaan, kun odotan sitä innolla ja haluan todella päästä pelaamaan, toivon todella, että kaikki on silloin hyvin.

[readmore from=Koronavirus]

Myös Sterlingin joukkuetoveri Sergio Agüero on ilmaissut huolensa aikeista jatkaa kautta. Manchester Cityn managerin Pep Guardiolan isoäiti puolestaan kuoli huhtikuussa koronavirukseen 82 vuoden ikäisenä.

Isossa-Britanniassa on rekisteröity yli 223 000 vahvistettua koronavirustartuntaa. Tauti on vaatinut maassa yli 32 000 ihmisen hengen. Koko maailmassa vain Yhdysvalloissa COVID-19-tautiin on kuollut enemmän ihmisiä kuin Isossa-Britanniassa.

Lähde: ESPN