Portugalin miesten A-maajoukkueen päävalmentaja Fernando Santos on tehnyt maan jalkapalloliiton kanssa jatkosopimuksen, joka ulottaa vuoden 2024 EM-kisojen loppuun.

Vuodesta 2014 lähtien Portugalia luotsannut Santos, 65, johdatti kotimaansa vuonna 2016 Euroopan mestariksi ja viime vuonna Nations Leaguen voittajaksi. Hänen vanha sopimuksensa olisi päättynyt tämän vuoden EM-kisojen jälkeen, mutta turnausta siirrettiin vuodella eteenpäin koronaviruspandemian takia.

Aiemmin Santos on valmentanut muun muassa Portugalin suurseuroja Portoa, Sporting Lissabonia ja Benficaa sekä Kreikan A-maajoukkuetta.

– Tämä on etuoikeus minulle ja valmennusryhmälleni, että saamme jatkaa tämän projektin parissa, kommentoi Santos Sky Sportsin mukaan.

– Me tiedämme, ettemme voi voittaa kaikkea, mutta me tulemme aina yrittämään.

– Tämä oli helppo päätös, kun ottaa huomioon, että me jatkamme Euroopan mestarin sopimusta. Hän on voittaja, lisäsi Portugalin jalkapalloliiton puheenjohtaja Fernando Gomes.