Ranskalaismedia RMC Sportin sisäpiirilähteet PSG:stä kertovat, että seuran sisällä ollaan pettyneitä Edinson Cavanin päätökseen olla jatkamatta sopimustaan Mestarien liiga -kauden loppuun. Cavani jättää ranskalaisseuran kuun vaihtuessa, ja PSG on ilmoittanut, ettei uruguaylaisella ole enää asiaa joukkueen harjoituksiin.

Cavanin seurueesta kerrotaan, että hyökkääjä jätti sopimusjatkon tekemättä, koska hän ei halunnut ottaa loukkaantumisriskiä, joka saattaisi pilata tulevan siirron. Seurassa Cavanin päätöstä ei katsota hyvällä.

– Toimitusjohtaja (Nasser) Al-Khelaïfi on aina tukenut häntä. Hänelle tarjottiin sopimusta jatkaa kaksi kuukautta samalla palkalla, ja mahdollisuutta voittaa Mestarien liiga. Silti hän päätti lähteä. Se on pikkumaista häneltä, seuran työntekijä kertoo RMC Sportille.

Myös muun muassa joukkueen kapteeni Thiago Silvan sopimus oli katkolla heinäkuun vaihteessa. Hän kuitenkin suostui loppukauden kattavaan jatkosopimukseen. Seurassa oltiin toivottu Cavanin seuraavaan kapteenin esimerkkiä, mutta turhaan.

– Hän olisi voinut lähteä myöhemmin. Hän siirtyy seurasta pois ilmaiseksi. Hänellä ei ole vaaraa, ja loukkaantumisperustelu on täyttä puppua – kyse on yksinkertaisesti periaatteesta. Edi olisi halunnut pitkän jatkosopimuksen, mutta hän ei koskaan saanut sitä, toinen PSG:n työntekijä sanoo.

Siirryttyään italialaisesta Napolista PSG:n vahvuuteen, Cavani on paukuttanut pariisilaisille huimat 200 maalia 301 ottelussa. Joukkueen päävalmentaja Thomas Tuchelin kerrotaan olevan raivoissaan Cavanin lähdöstä. 33-vuotias uruguaylainen on ollut yksi hänen avainpelaajistaan.