Surkean alkukauden pelannut TPS on piristynyt huomattavasti Jonathan Johanssonin alaisuudessa.

TPS oli hävinnyt kaikki viisi sarjaotteluaan ennen Johanssonin saapumista. Sen jälkeen TPS on pelannut kuusi ottelua, joista tuloksena on kolme voittoa ja kolme tappiota. Viime viikonloppuna TPS kukisti Turun derbyssä sarjakärjessä olleen FC Interin 1-0.

TPS voitti keskiviikkona HIFK:n Turussa maalein 1-0. TPS:n voittomaalista vastasi Mika Ääritalo toisen jakson alussa. Maali oli 35-vuotiaan konkarihyökkääjän kauden ensimmäinen. TPS nousi voittonsa myötä Veikkausliigassa yhdeksänneksi.

Helsingissä HJK nousi Veikkausliigan kärkeen voitettuaan SJK:n 2-0.

Komeaa kautta pelaava Roope Riski ottelun voittomaalin 13. minuutilla veljensä Riku Riskin esityöstä. Vartti ennen päätösvihellystä David Browne vastasi kamppailun viimeisestä täysosumasta. SJK on voittanut tällä kaudella vain yhden ottelun ja tippui TPS:n voiton myötä sarjassa kymmenenneksi.

Vain kaksi pistettä tällä kaudella kerännyt RoPS sai lisää lunta tupaan keskiviikkona, kun IFK Mariehamn kukisti rovaniemeläiset Maarianhaminassa tyylipuhtaasti 4-0.

Haka ja FC Lahti päätyivät Valkeakoskella 2-2 -tasapeliin.