Tähän aikaan vuosi sitten Ansu Fati pelasi uransa ensimmäisiä otteluita Barcelonan edustusjoukkueessa.

Fati oli nostettu loukkaantumissuman vuoksi edustusjoukkueen harjoituksiin ja Fati saikin kuin varkain peliaikaa.

16-vuotiaana debyyttinsä edustusjoukkueessa tehnyt Fati sai viime kaudella varsin mukavasti peliaikaa ja viimeisteli 33 ottelussa komeat kahdeksan maalia.

Fati on noussut myös Espanjan A-maajoukkuerinkiin. Fati pelasi viime viikolla uransa ensimmäiset A-maaottelut Saksaa ja Ukrainaa vastaan.

Ukraina-ottelussa Fati oli pitelemätön ja iski komealla boksin ulkopuolelta lähteneellä laukauksellaan A-maajoukkueuransa ensimmäisen maalin. Fati hankki ottelussa Espanjalle myös rangaistuspotkun.

Fatista tuli 17 vuoden ja 311 päivän ikäisenä Espanjan A-maajoukkuehistorian nuorin maalinteossa onnistunut pelaaja.

Kyseessä ei ole suinkaan Fatin vuosi sitten alkaneen ammattilaisuran ainoa ennätys. Fati on Barcelonan seurahistorian nuorin maalintekijä La Ligassa ja Mestarien liigassa. Fati on lisäksi Mestarien liigan historian nuorin maalintekijä. Kyseessä on myös Barcelonan seurahistorian kotiottelussa avauskokoonpanoon päässyt pelaaja.