RB Leipzigista tulee ensimmäinen Bundesliigan joukkue, joka on saanut vihreää valoa yleisön päästämiselle stadionille kauden avausottelussa. Leipzigin kaupungin terveysviranomaiset ovat antaneet luvan päästää 8 500 katsojaa paikan päälle.

– Yksityiskohtaisen tarkastelun päätteeksi Leipzigin terveysviranomaiset ovat hyväksyneet RB Leipzigin tiukat terveyssuunnitelmat. Tämä tarkoittaa sitä, että kauden ensimmäiseen otteluun 20. syyskuuta voidaan sallia 8 500 katsojan päästäminen, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Leipzig kohtaa avausottelussaan Mainzin syyskuun 20. päivä. Mikäli koronatartuntojen määrät pysyvät nykyisellä tasollaan, katsojat voivat seurata ottelua katsomon lehtereiltä erityismääräyksin.

Kaikkien kannattajien on käytettävä kasvomaskia. Vierasjoukkueen fanit eivät pääse stadionille, ja kaikkien paikalle saapuvien kannattajien on annettava henkilötietonsa. Heidän on myös oltava Leipzigin kaupungin asukkaita.

– Tällä hyväksynnällä haluamme ottaa askeleen kohti normaalitilaa. Olemme tietoisia, että pandemia on kaikkea muuta kuin päihitetty. Ihmisten on kuitenkin voitava palata päivittäisiin rutiineihin tietyin ehdoin siellä, missä se vain on mahdollista, Leipzigin pormestari Burkhart Jung sanoo.