Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalo teki maanantaina toisen maalinsa neljässä Union Berlinissä pelaamassaan bundesliigaottelussa, kun hän iski joukkueelleen 2-1-voittomaalin pian kentälle tulonsa jälkeen. Hoffenheim kaatui vieraskentällä lopulta maalein 3-1.

Pohjanpalo sai maalin edustalle matalan keskityksen, mutta ohjasi pallon ensin päin Hoffenheimin maalivahti Oliver Baumannia. Suomalainen pelasi kuitenkin tilanteen loppuun asti ja tyrkkäsi maaliviivalta pallon verkkoon. Myöhemmin ottelussa Pohjanpalo laukoi pallon vielä tolppaan.

Pohjanpalo on tehnyt Saksassa aiemmin yhteensä 35 maalia Bayer Leverkusenin, VfR Aalenin, Fortuna Düsseldorfin ja Hamburger SV:n paidassa. Unionin peliasussa maaleja on nyt syntynyt kaksi, eikä kummallakaan ole kierroksen komeimmasta maalista taisteltu. Tasan kuukausi aiemmin Pohjanpalo teki ensimmäisen Union-maalinsa Mainzin verkkoon. Tuolloin ensimmäinen laukaisuyritys epäonnistui, mutta ”Jolle” suti viidestä metristä pallon maaliin.

Sarjapisteet menevät jalkapalloilussa aina tyylipisteiden edelle, mutta Pohjanpalon ensimmäiset Union-maalit kirvoittivat kuitenkin Twitterissä nimimerkiltä ”Unioner aus Weimar” kommentin suomalaisen tekemistä maaleista.

– Anteeksi, mutta osaako Pohjanpalo tehdä myös kunnollisia maaleja? Ihan sama… Pääasia, että hän tuuppaa pallon jotenkin sisään, Unionin kannattaja kirjoitti.

Hyökkääjä itse vastasi hyväntuulisena huomioon ja kirjoitti lyhyesti:

– Sori, valitettavasti en.

Joel Pohjanpalo

@JPohjanpalo

UnionerausWeimar

@unioneraus
Sorry, aber kann der Pohjanpalo eigentlich auch richtige Tore schießen? 😂 😂
Egal.....Hauptsache er murmelt die Kugel rin.
Sorry leider nicht!😎

26-vuotiaan Pohjanpalon super-subin maine Saksassa lienee vain kasvamassa Union Berlin-siirron myötä. Pohjanpalo on tullut kahdesti vaihdosta sisään, tehnyt verrattain nopeasti maalin ja Union on voittanut molemmat nämä ottelut.

Kahdesti Pohjanpalo on ollut Unionin avauksessa, mutta näissä peleissä hän on jäänyt maaleitta ja Unionin on ollut tyytyminen tasapeliin. Unionissa ollaan silti varmasti tyytyväisiä, että penkiltä on nostettavissa Pohjanpalon kaltainen tehovaihtomies, olivatpa maalit sitten kuinka suttuisia tahansa.