Espanjan hallitus on päättänyt, etteivät yksityiset vedonlyöntiyhtiöt saa enää tämän kauden jälkeen sponsoroida La Liga -seuroja.

Uusi laki ei koske Espanjan valtio-omisteisia peliyhtiöitä.

Isku on monelle seuralle taloudellisesti kova, sillä peräti seitsemällä La Liga -seuralla on paitasponsorina jokin vedonlyöntiyhtiö. Joukkoon kuuluvat muun muassa Valencia ja Sevilla.

Vaikka sponsorisopimuksesta olisi sovittu moneksi vuodeksi eteenpäin, yhteistyö on katkaistava ennen ensi kauden alkamista. Se aiheuttaa seuroille melkoisia ongelmia, sillä koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimenpiteet ovat jo valmiiksi vieneet useamman seuran talouskriisiin.

Kaiken lisäksi tämän hetken tietojen mukaan Espanjan hallitus ei aio korvata seuroille rahasummaa, jonka ne joutuvat mahdollisesti maksamaan peliyhtiöille vahingonkorvauksina sopimusrikkomuksesta.

La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas vahvisti, että La Liga -seurat menettävät uuden lain myötä yhteensä noin 90 miljoonaa euroa.

Lähteet: Pikakasinot.com, Reuters