Suomen Palloliiton liigalisenssikomitea on myöntänyt liigalisenssin kaikille 12 Veikkausliiga-seuralle kaudeksi 2021. Näin ollen myös viime aikoina keskustelua herättänyt Helsingin IFK sai lisenssin tulevaksi sesongiksi.

Palloliitto kertoo tiedotteessaan, että myös täydennysmenettelyssä ensimmäisellä sijalla oleva Turun Palloseura täytti liigalisenssin ehdot. TPS jäi Veikkausliigassa viimeistä edelliseksi ja hävisi liigakarsinnassa KTP:lle.

[readmore from=HIFK]

Osaan myönnetyistä lisensseistä sisältyy ”olosuhteisiin tai talouteen liittyviä ehtoja”.

HIFK tuli Veikkausliigassa kahdeksanneksi, eikä sillä ollut siten urheilullisessä mielessä pelkoa sarjapaikan menettämisestä, mutta helsinkiläisseuran taustalla on kuohunut viime aikoina. HIFK:n sarjapaikan hallinnasta on ollut kiistaa, sillä seuran johtoportaan suomalaisosasto on pyrkinyt erottamaan seuran kiinalaisen Lucas Chang Jinin alaisuudesta ja siirtämään liigaseuran toiminnan HIFK Fotboll Ab:lta yhdistykselle.

– Päätös oli seuralle odotettu, mutta virallinen myönteinen lisenssipäätös mahdollistaa nyt tulevan Veikkausliigakauden valmisteluiden normaalin jatkumisen. HIFK tulee lähiaikoina julkaisemaan lisää pelaajasopimuksia sekä maksamaan rästissä olevat laskut suunnitellusti, kommentoi HIFK tiistaina sivuillaan myönteisen lisenssipäätöksen jälkeen.