Manchester United ja Leeds iskivät yhteen sunnuntai-iltana Old Traffordilla. Manchester United voitti ottelun 6-2 ja nousi Valioliigassa jo kolmanneksi.

Vain Liverpool on tehnyt enemmän maaleja tällä kaudella Valioliigassa kuin Manchester United. Ottelun enemmän pelannut Liverpool on kuuden pisteen karkumatkalla Manchester Unitedista.

Manchester United sai otteluun todellisen salama-alun, kun Scott McTominay onnistui kahdesti maalinteossa ensimmäisen kolmen minuutin aikana. Bruno Fernandes ja Victor Lindelöf veivät Manchester Unitedin jo neljän maalin etumatkalle avausjaksolla.

Toisella jaksolla Fernandes ja Daniel James vastasivat täysosumista. Kaksi maalia tehnyt Fernandes syötti myös McTominayn avausmaalin. Liam Cooper ja Stuart Dallas tekivät Leedsin maalit.

Marcelo Bielsan Leedsille kyyti oli kylmää. Leeds on päästänyt tällä kaudella jo 30 maalia, eli eniten kaikista joukkueista. Alemmassa keskikastissa majaileva Leeds kohtaa ensi viikonloppuna Burnleyn ja muutamaa päivää myöhemmin West Bromwichin, joten luvassa on elintärkeitä otteluita putoamiskamppailun suhteen.