Suomalaisen jalkapallon suurlegenda Jari Litmanen saa Suomen Leijonan ritarimerkin.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari, tasavallan presidentti Sauli Niinistö on päättänyt antaa ansioituneille Suomen kansalaisille kunniamerkkejä itsenäisyyspäivänä.

Litmasella, 49, on eniten otteluita (137) ja maaleja (32) miesten A-maajoukkueen historiassa, ja hän on ensimmäinen suomalainen Mestarien liigan voittaja. Urallaan hän pelasi Suomen lisäksi myös Hollannissa, Espanjassa, Englannissa, Saksassa ja Ruotsissa.

Palloliitto onnittelee tiedotteessaan Litmasta kunnianosoituksen johdosta hienoin sanoin.

– Litmanen kuuluu paitsi suomalaisen jalkapallon myös koko suomalaisen urheilun ehdottomiin suuriin nimiin. ”Kuningas” nousi urallaan ehdottomalle huipulle maailman harrastetuimmassa lajissa ja viitoitti samalla tietä monille, monille seuraajille.

– Litmasen ura ja saavutukset jalkapalloilijana ovat suomalaisittain ainutlaatuiset ja globaalissakin mittakaavassa vaikuttavat. Litmanen kuuluu itseoikeutetusti kärkipäähän listalla jalkapalloilijoista, jotka eivät koskaan urallaan edustaneet maataan arvokisojen lopputurnauksessa.

– Maataan Litmanen kuitenkin kunnialla edusti ja edustaa edelleen. Maajoukkuepaita oli hänelle kunnia-asia ja mukana Litmanen oli aina kuin suinkin mahdollista, mistä kertoo huikea maaottelumääräkin. Kenties vielä suurempi merkitys hänellä oli kuitenkin siinä, kuinka hän toimi parhaana mahdollisena lähettiläänä maailmalla. Monissa kolkissa maapallolla tuskin Suomesta mitään tiedettiin, mutta Jari Litmanen tunnettiin – Suomi henkilöityi Litmaseen ja monin paikoin henkilöityy edelleenkin. Se ei ole ihan pieni saavutus.

Suomen Palloliitto

@Palloliitto
Kuninkaasta tulee myös ritari 🇫🇮

Ansioituneille Suomen kansalaisille on päätetty antaa kunniamerkkejä itsenäisyyspäivänä. Jari Litmaselle myönnetään Suomen Leijonan ritarimerkki. ⤵️ #SeurojenPalloliitto

palloliitto.fi/jalkapallouuti…