Teemu Pukin perheen pääluku on kasvanut neljään. Pukki latasi lauantai-iltana Instagramiin viestin, jonka kuvassa näkyy hänen vaimonsa Kirsikka Pukki sekä perheen tuorein tulokas. Kuvatekstiksi Huuhkajien hyökkääjä kirjoitti englanninkielisen viestin, joka kääntyy suomeksi ”Ja sitten meitä oli neljä. Kirsikka Pukki, olet sankarini”.

Lapsi syntyi päivämäärästä päätellen jo eilen perjantaina. Pukkien perheessä joulukuu on tärkeää aikaa, sillä myös perheen ensimmäinen lapsi, Olivia-tytär syntyi joulukuussa. Tuolloin elettiin vuotta 2017, ja Teemu Pukki pelasi vielä tanskalaisessa Brøndbyssä.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Teemu Pukki (@elpugi)

Päivä oli Pukille sikälikin hieno, että hänen joukkueensa Norwich kukisti Englannin Mestaruussarjan ottelussa Cardiffin maalein 2-0, ja jatkaa edelleen sarjan kärkipaikalla. Pukki pelasi iloisesta perhetapahtumasta huolimatta joukkueensa avauskokoonpanossa, ja tuli vaihtoon vasta lisäajalla. Maaleja suomalainen ei tällä kertaa tehnyt, vaan osumat kirjattiin Emi Buendialle ja Todd Cantwellille.