Espanjan La Ligaa selkeästi johtava Atlético Madrid hävisi kotiottelunsa lauantaina keskikastin Levantelle lukemin 0-2.

Samalla murtui yksi pitkään kestänyt kotitaika; Diego Simeonen joukot eivät olleet hävinneet Wanda Metropolitanolla sarjaottelua sitten joulukuun 2019.

Liverpoolin Anfield piti pintans melkoi lailla pidempään. Burnley kävi hakemassa punaisten kotistadionilta voiton tammikuun lopulla – sitä ennen joukkue oli pysynyt voittamattomana kotonaan 68 ottelun, ja lähes neljän vuoden ajan.

Nähtäväksi jää, syökseekö ensimmäinen kotitappio pitkään aikaan Atléticon samanlaiseen negatiiviiseen kierteeseen kuin se, jossa Liverpool on viime ajat kieppunut. Punavalkoisten etumatka kakkospaikan Real Madridiin, joka on pelannut ottelun enemmän, on nyt kuusi pistettä.