Juventus voitti Internazionalen tiistai-iltana Coppa Italian välierien avausosassa 2-1. Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikolla Torinossa.

Antonio Conten luotsaama Inter sai otteluun hienon lähdön, kun Lautaro Martínez iski isännät maalin etumatkalle jo yhdeksännellä minuutilla. Inter aloitti ottelun vakuuttavasti, mutta Juventus nappasi pelin hallintaansa avausjakson edetessä kohti puoliväliään.

Avausjakson puolivälissä Juan Cuadrado kaadettiin boksin sisällä ja Juventukselle vihellettiin rangaistuspotku. Cristiano Ronaldo laukoi rangaistuspotkun varmasti maalin kattoon ja toi Juventuksen tasoihin.

Ottelun voittomaali nähtiin kymmenisen minuuttia myöhemmin. Ronaldo riisti pallon Alessandro Bastonilta ja käytti hyväkseen Samir Handanovicin heikon sijoittumisen. Boksin rajalta lähtenyt laukaus kimposi tolpan kautta maaliin.

Hiljattain syntymäpäiviään juhlinut Gianluigi Buffon pelasi vahvan ottelun Juventuksen maalilla. 43-vuotias Buffon nappasi muutaman laadukkaan torjunnan toisella jaksolla.

Inter paransi otteitaan toisella jaksolla, mutta viimeistely-yritykset olivat laaduttomia. Etenkin Alexis Sánchezille pedattiin muutama maukas maalipaikka, mutta chileläinen epäonnistui yrityksissään.

Juventus isännöi Interiä välierien toisessa osassa ensi viikon tiistaina. Atalanta ja Napoli ratkaisevat keskenään toisen finaalipaikan kohtalon.