Norwichin päävalmentaja Daniel Farke kiitteli Teemu Pukkia, kun tämä iski kaksi maalia Stoken verkkoon viikonloppuna.

Pukilla on nyt kasassa 13 maalia. Parin vuoden takainen Mestaruussarjan maalikuningas oli maaleitta tammikuun ajan, mutta on vammoista parannuttuaan päässyt takaisin pelivireeseen.

− Hän oli todella terävänä. Edellinen viikko oli hänelle tärkeä, sillä hän pystyi viimein harjoittelemaan täysillä, Farke kommentoi Pukin tilannetta.

Pukki on jo kolmatta kautta ”Kanarialintujen” ykköstykki. Suomen maajoukkuehyökkääjä on todella motivoitunut palauttamaan Norwichin Valioliigaan, josta seura putosi viime kauden päätteeksi.

− En ole koskaan nähnyt Teemun tekevän niin paljon ylimääräistä työtä harjoituksissa parantaakseen viimeistelyään ja laukaustaan, Farke sanoi.

Farken mukaan Pukki sai hyvin tukea Emiliano Buendíalta ja Todd Cantwellilta, jotka kuuluvat Pukin ohella Norwichin avainpelaajiin.

Farke suitsutti Pukkia, sillä kotkalaisen kova treeni näkyi kentällä.

− Olin jopa vähän huolissani, että treenaako hän liikaa, mutta hän oli loistoiskussa, Farke iloitsi.

Lähde: Eastern Daily Press