Joachim Löw ilmoitti hiljattain poistuvansa Saksan A-maajoukkueen peräsimestä kesän EM-lopputurnauksen jälkeen.

61-vuotias Löw on valmentanut Saksan A-maajoukkuetta kesästä 2006 lähtien.

Saksalaislehti Bildin mukaan Löw opiskelee parhaillaan espanjan kieltä. Löw totesi aikoinaan Bayern1:N haastattelussa yrittävänsä oppia tosissaan espanjan kielen.

Saksalaisluotsin tavoite on tiettävästi valmentaa tulevaisuudessa La Ligassa. Vuosien saatossa muun muassa Real Madrid on ollut kiinnostunut Löwistä, mutta valmentaja on kunnioittanut sopimustaan ja jäänyt Saksan A-maajoukkueeseen.

Löw on kertonut haluavansa palata seurajoukkuevalmennuksen pariin. Löw on edellisen kerran työskennellyt seurajoukkueessa kaudella 2003-04, kun hän luotsasi itävaltalaista Austria Wieniä.

Löwin alaisuudessa Saksan A-maajoukkue kruunattiin maailmanmestariksi kesällä 2014.