Bild: Saksan EM-kisajoukkueessa nähdään pitkään odotettu comeback

© Kuva: Getty Images

Pitkän maajoukkuerupeamansa kesän EM-turnaukseen päättävä Joachim Löw julkaisee Saksan EM-kisajoukkueen huomenna keskiviikkona. Bild-lehden mukaan joukkueessa tullaan näkemään pitkään huhuttu ja kaivattu comeback, sillä kokeneen Bayern-hyökkääjän Thomas Müllerin kerrotaan olevan mukana joukkueessa.

Bild kertoo, että Löw on jo soittanut Müllerille ja kertonut hänelle aikeestaan nimetä tämän mukaan joukkueeseensa. Löw ei asiaa Bildille kommentoinut.

31-vuotias Müller on pelannut Saksan maajoukkueessa viimeksi marraskuussa 2018. Hän oli Mats Hummelsin ja Jérôme Boatengin kanssa yksi kolmesta pelaajasta, jotka Löw lemppasi ulos maajoukkueesta alkuvuonna 2019 ”nuorennusleikkauksen” nimissä. Etenkin Mülleriä ja Hummelsia on kuitenkin toivottu sen jälkeen usein takaisin maajoukkueeseen.

Kaikkiaan Müller on pelannut toistaiseksi sata maaottelua. Niissä hän on tehnyt 38 ja syöttänyt 36 maalia. Maaleista kymmenen syntyi Müllerin kahdessa ensimmäisessä MM-turnauksessa. Kaikkiaan hän on pelannut kolmet MM-kisat sekä kahdet EM-kisat, mutta EM-tasolla maalitili on vielä avaamatta. Vuonna 2010 Müller voitti MM-kisojen maalikuninkuuden.

Kaudella 2020-2021 Müller on ollut tuttuun tapaan Bayern Münchenin ehdottomia avainpelaajia. Müller on tehnyt 45 ottelussa 15 maalia ja syöttänyt peräti 24 osumaa. Euroopan liigarankingin 15 parhaan liigan seurojen joukosta vain yksi pelaaja on alustanut Mülleriä enemmän maaleja. Tuo pelaaja on Ajaxin Dusan Tadic, jolla maalisyöttöjä on 26.

Müller missasi kauden aikana neljä ottelua koronatartunnan vuoksi, mutta on siitä huolimatta David Alaban jälkeen Bayernin eniten minuutteja kellottanut kenttäpelaaja (3 698 minuuttia).


Suomi johtaa Belgiaa vastaan 5-0! Jos johto pitää saat eurolla viisikymppiä!

1. Siirry Unibetille.
2. Aseta 1€ panos Suomelle viiden maalin tasoituksella
3.  Jos Suomen johto pitää saat 50€!