Huuhkajat harjoitteli tiistaina Olympiastadionilla.

Viime aikoina pienestä reisivammasta kärsinyt Rasmus Schüller oli mukana joukkueharjoituksissa.

Schüller avasi terveystilannettaan tiistaisessa lehdistötilaisuudessa. Schüllerin mukaan vamma ei ole suinkaan vakava. Vamma syntyi muutama viikko sitten pelatun Östersunds-ottelun yhteydessä.

– Reiden tilanne on päivä päivältä parempi. Pelattiin kaksi viikkoa sitten Östersundsia vastaan ja siinä ottelussa sain ongelmia reiteeni. Sen jälkeen on ollut paljon pelejä ja kuormitusta, enkä ole voinut lepuuttaa reittäni, jotta saisin sen optimaaliseen tilaan, Schüller vastasi SuomiFutikselle.

– Nyt on ollut muutaman päivän ajan mahdollisuus keventää harjoittelua ja olemme pyrkineet tekemään niin.

Huuhkajat kohtaa Ruotsin Tukholmassa lauantaina harjoitusottelussa. EM-lopputurnaus potkaistaan Huuhkajien osalta käyntiin 12. kesäkuuta pelattavalla Tanska-kamppailulla.