Glen Kamara, 25, istui tiistaina lehdistön eteen Zelenogorskissa eli Terijoella. Suomen miesten maajoukkue on majoittunut Repinon kaupungissa sijaitsevaan hotelliin, joka on kokonaan vain heidän käytössään, eikä ulkopuolisilla ole rakennukseen asiaa.

Median edustajat tenttasivatkin tamperelaislähtöiseltä pelaajalta, miltä tuntuu oleskella autiossa hotellissa, sillä kuten tiedetään, hotellielämä voi muutaman ensimmäisen päivän jälkeen puuduttaa.

– Hotelli on oikein hyvä. Täällä on paljon fasiliteetteja, joita voimme käyttää. Kaikki on sujunut hienosti.

Kamaran puheistä välittyy, että oma harrastaminen korostuu entisestään korona-aikana, kun pelaajat joutuvat tai saavat yöpyä jokainen omassa huoneessaan. Tavallisesti hänen kämppäkaverinsa olisi Pyry Soiri, 26.

Kamara kertoo pitävänsä itsensä virkeänä videopelien avulla. Hän kantaa mukanaan matkalaukkua, jossa hän säilyttää PlayStationiaan. Pelikonsolissa on kiinni sisäänrakennettu televisiomonitori.

Hotelli tarjoaa pelaajille omastakin takaa erilaisia aktiviteetteja.

[readmore from=EM2021]

– Siellä on koripallokenttä, jolla voimme pelata. Tietenkin sieltä löytyy myös kuntosali sekä allasosasto. Pelasimme tänäänkin vähän korista.

Kamaralta kysyttiin, kuka Huuhkajista on hänen mielestään paras koripallossa.

– [Hotellilla] on sellainen pelikone, jossa pitää vain heitellä [koriin] palloja pallon perään. [Thomas Lam] on siinä melko hyvä. Ja Daniel O’Shaughnessy. He ovat olleet siinä toistaiseksi huippuja, sanoo Kamara, joka nyökkäilee ja hymyilee päästessään kehumaan tovereitaan.