FC TPS Turku Oy on tiedottanut, että sen tulos on ollut voitollinen tilikaudella 2020. Tulos on ollut 104 401 euroa. Oleellista oli, että yksi saaduista lainoista vaihtui teknisesti lahjoitukseksi.

– Tilikauden lopullinen tulos selvisi vasta tilintarkastuksen yhteydessä, kun saimme tiedon erään lainaksi kirjatun erän muuttumisesta avustukseksi tilikauden tulokseen. Tuloksen myötä yhtiön oma pääoma nousi positiiviseksi. Lisäksi meillä ei ole pitkäaikaista, eikä lyhytaikaista, vierasta pääomaa rahoituslaitoksilta, joten yhtiö on käytännössä velaton, taustayhtiön toimitusjohtaja Janne Kytölä tiivisti.

Velattomuus on TPS:n tapauksessa merkittävä seikka, sillä se on pitkään kipuillut suoritettavien maksujen kanssa. Vielä viime vuonna tähän aikaan seuran tilinpäätöksessä luki yli 300 000 euron tappiot. Kuinka sitten TPS onnistui tahkoamaan voittoa korona-aikana?

– Tilikauden alussa, ennen koronaepidemiaa, yritysmyyntimme lähti erinomaisesti liikkeelle. Myyntiä siivitti Veikkausliiga-nousu sekä koko suomalaisen jalkapallon EM-kisahuuma. Kuten tiedämme, korona tuli ja pysäytti oikeastaan kaiken.

– Kun kausi saatiin käyntiin heinäkuussa, yli kaksi kuukautta myöhässä, ottelutapahtumat järjestettiin turvallisuusmääräyksiä ja yleisörajoituksia noudattaen. Se vaikutti ottelutapahtumien tuottoihin, koska yritystilaisuudet vähenivät ja katsomokapasiteettia rajoitettiin. Itse yritysmyynti jatkui kuitenkin kohtalaisen hyvänä myös kauden aikana, Kytölä arvioi onnistumisen syitä ja vallitsevan tilanteen asettamia haasteita.

Poikkeusoloissa FC TPS Turku Oy miltei ylsi silti Veikkausliiga-kauden 2018 liikevaihtoon. Tilikaudesta 2019 kasvua oli noin 330 000 euroa.

– Kaiken kaikkiaan yhtiön tulopuoli kasvoi edelliseen kauteen nähden noin 580 000 euroa ja edelliseen liigakauteen verrattunakin noin 70 000 euroa, huomauttaa Kytölä ja lisää vielä:

– Koko joukkue ja muu henkilökunta tulivat todella hienosti vastaan, kun tilanne viime keväänä muuttui dramaattisesti.

Kytölä viittaa siihen, että TPS lomautti huhtikuussa henkilökuntaa ja leikkasi pelaajien palkkoja yt-neuvotteluissa. Tilanteen rauhoituttua seuran onnistui maksaa pelaajille heidän saatavansa takaisin.

Maanantaina pidetyssä yhtiökokouksessa oli esillä lisäksi yhtiön hallitus, johon valittiin Ari Aho, Harri Ekebom, Aimo Moisander, Jouko Peräaho, Tommi Suominen, Mika Vesa ja Niklas Österlund. Hallituksen puheenjohtajana saa jatkaa Jouko Peräaho. Varapuheenjohtajaksi valittiin Aimo Moisander.